Foucault, Michel: Sanat ja asiat, Gaudeamus 2010, nid., K3+


Kuvaus
Hyväkuntoinen ( K3 + ) nide , Gaudeamus 2010 , 414 sivua , 24 cm , loppuunmyyty
Michel Foucault (1926–1984) tunnetaan ennen kaikkea tiedon ja vallan filosofina. Hänen ajattelunsa on vaikuttanut paljon myös yhteiskuntatieteisiin, historiantutkimukseen ja tieteenhistoriaan.
Sanat ja asiat oli Michel Foucault’n läpimurto ranskalaiseen filosofiaan. Hän tutkii teoksessaan ”ihmistieteiden arkeologiaa”. Millaisista ajattelutavoista modernin ajan ihmistieteet ovat syntyneet, ja mistä niiden käsitteet ja kysymyksenasettelut ovat peräisin? Foucault’n mukaan kullakin ajalla on sille ominainen tiedon syvärakenne: renessanssin aikana tieto jäsentyy erilaisten samankaltaisuuksien mukaan, klassisena aikana järjestyksen periaatteena ovat representaation erilaiset muodot ja modernin ajan kynnyksellä järjestyksen periaatteeksi tulee asioiden historiallisuus.
Foucault esittää, että modernit ihmistieteet perustuvat käsitykselle, jonka mukaan ihminen on kaiken tiedon perusta ja samalla sekä tietonsa objekti että sen subjekti. Foucault on olennaisesti muuttanut käsityksiämme ajattelusta ja sen tutkimisesta, ja Sanat ja asiat on yksi nykyfilosofian perusteoksista.
lue alempaa fennica-osuus , niin kirjan tiedot selviävät
Kuntoluokitus: (K5=uusi, K4=erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=kehno)
Voittajalle postituskulut; raha tililleni ja kirjapaketti / kirje postiin !
Muut kohteeni näet tästä linkistä!
Fennica-tiedot alla :
- Tekijä: Foucault, Michel.
- Teos: [Les mots et les choses, suomi]
- Nimeke: Sanat ja asiat : eräs ihmistieteiden arkeologia / Michel Foucault ; suomentanut Mika Määttänen ; jälkisanat kirjoittanut Markku Koivusalo.
- Kieli: suomi
- Julkaistu: Helsinki : Gaudeamus Helsinki University Press, 2010.
- Ulkoasu: 414 sivua ; 24 cm
- Sisältö: Ihmistieteet vailla ihmistä / Markku Koivusalo (s. 374-413).
- Alkuteoksen kieli: fre
- ISBN: 978-952-495-024-4 nidottu
-
Asiasana: tieteenhistoria (yso/fin)
ihmistieteet (yso/fin)
tietoteoria (yso/fin)
filosofia (yso/fin)
representaatio (yso/fin)
tieteenfilosofia (yso/fin)
diskurssi (yso/fin)
kieli ja kielet (yso/fin)
talous (yso/fin)
luonnonhistoria (yso/fin)
historianfilosofia (yso/fin)
aatehistoria (yso/fin) -
UDK-luokitus: 16
930 -
Muita luokituksia: 16.1 (ykl)
90.1 (ykl) -
Muu(t) tekijä(t): Määttänen, Mika.
Koivusalo, Markku,















