Kuvaus

Basam 2007 Kovakansi

1.painos

Ei merkintöjä

Luuserin muistiinpanoissa kohtaamme Frederickin, joka katselee päivät pitkät saippuaoopperoita äitinsä sohvalla viinaa juoden, laiminlyö vaimoaan ja saattaa appiukkonsa hermoromahduksen partaalle. Nuoruutensa Frederick eli ihannoidun isänsä varjossa – isä oli tunnettu amerikkalaisen jalkapallon pelaaja, eikä voinut sietää lusmuilevaa poikaansa. Isä kuoli jo 40-vuotiaana ja jätti Frederickin yksin pohtimaan miksi isä ei piitannut hänes
tä.

Frederick ajautuu mielisairaalaan – kolmesti. Hänelle annetaan 1950-luvun uusimpien tuulien mukaista hoitoa insuliinipistoksineen ja sähköshokkeineen. Antisankarimme kommentoi värikästä elämäänsä terävästi ja humoristisesti. Hän kritisoi ahdasmielistä, kaksinaismoralistista ja pikkumaista yhteiskuntaa: omien sanojensa mukaan hänen epäonnistumisensa johtuu siitä, että hän ei vain satu sopimaan amerikkalaisen yhteiskunnan luomaan muottiin.

Frederick Exleyn teos on fiktiivinen omaelämäkerta. Exley on käyttänyt taiteilijalle suotua oikeutta muunnella totuutta, ja tuloksena on hirtehisen riemukas kuvaus ihmisestä, joka kertaakaan itsesääliin sortumatta huomaa kaikesta huolimatta pitävänsä itsestään
 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 98 vrk 12 h 9 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5 € Sulkeutuu 98 vrk 12 h 9 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.