Fredrik Wislöff: Taivas

Kuva ja Sana 2006, 141 sivua, 7. painos, nidottu, pehmeäkantinen, kansikuva. Etusivulla on omistajamerkintä. Seisomme keskikesän päivänä kukkaniityllä. On kuin tuntisimme kukkien sielun. Vastaamme henkii elämänkylläistä tuoksua, elämän surinaa. Kaikki aaltoilee kauneutta, kaipausta ja elämänvoimaa. Kumarrumme poimimaan kukkasen. Rakkaudesta kauneuteen ja elämään käymme kuoleman asioilla. Kannamme kukkaa kädessä ja heitämme sen luotamme. Ruoho kuihtuu ja kukkanen varisee. Kuolema on luonnon luonnottomuus. Luomakunta ei tahdo kuolla. Se on luotu elämään. Kuitenkin kuolema tulee. Niin pian kuin uusi elämä syntyy, työntyy kuolemasta ulotin tavoittamaan elämää vangiksi. Luodut koettavat paeta kuolemaa. Elämä itse on ainainen vastalause häviötä vastaan. Taivaasta tullut Jumalan Poika vapautti ihmisen kuoleman pelosta. Jeesusta uskova ihminen huomaa ajatellessansa kuolemaa ajattelevansa täyttä elämää-ajassa ja lakkaamattomasti taivaassa. Lukuisten kuolemaa käsittelevien kirjojen joukossa norjalaisen julistaja-kirjailijamestarin teos on niin erilainen. Kirjassa riisutaan pelkoa luoneet aavekuvat ja katoamattomuuden ja valoisan ikuisuuden varmuus ympäröi ihmisen lämmöllä. "Katso, uudeksi minä teen kaikki"-tämä on Elävän tervehdys niin omaa katoavaisuuttaan ajattelevalle kuin rakastaan surevalle. Kuolema-Toivo-Taivas-Enkelit-tässä kirjan avainsanoja. "Tulkaa mukaan! Astukaamme kaikki ikkunaan katselemaan. Tahdomme kertoa yksinkertaisesti, mitä näemme. Jumala suokoon, että tunnemme iäisyysilman ja näemme vilauksen iäisistä kukkuloista."