Kuvaus

Patriarkan syksy -kirja, 1987, kovakantinen.

Kirja on hyväkuntoinen, ei merkintöjä, K3+

Postitus tai nouto.

Ensin tulivat korppikotkat. Sitten vallankumoukselliset syöksyivät rappeutuvaan palatsiin etsimään diktaattorin turmeltunutta joukkiota.
Oli ollut aika jolloin hänen valtansa näytti olevan rajaton, aika jolloin lannistumattomat liehakoijat julistivat hänet maanjäristysten tuhojen ja muiden Jumalan virheiden korjaajaksi, aika jolloin hänen messiaaninen ilmestymisensä herätti syvää kunnioitusta ja rakkautta talonpoikien joukossa.

Mutta hänen pahamaineinen hallitustapansa kiristi lujaa otetaan julmuuksin ja terroriteoin. Diktaattori alkoi itse pelätä ja vetäytyi palatsinsa suojaan, mutta mikään ei tuonut lohtua hänen vallan syksynsä yksinäisyyteen – hänen ahdistuksensa syksyyn.
Kun Patricia Aragones, julkisuudessa hänen tilallaan esiintynyt kaksoisolento, murhattiin, diktaattori itse oli katsomassa oman kuolemansa juhlintaa ja kuuntelemassa kuinka hänen omat ministerinsä jakoivat keskenään hänen hirmuvaltansa.

Patriarkan syksyssä, joka mainitaan Gabriel Garcia Márquezin pääteokseksi Sadan vuoden yksinäisyyden rinnalla, maagisen realismin mestari maalaa karibialaisesta tyrannista esiin rakastajan ja pikkupojan, sätkynuken ja symbolin, miehen ja hirviön

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 100 vrk 12 h 24 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

4 € Sulkeutuu 100 vrk 12 h 24 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.