Ilmoitus on sulkeutunut
Geotekniikan perusteet
Kuvaus
Geotekniikan perusteet on tarkoitettu ensimmäiseksi maaperäasioiden oppikirjaksi rakennusalan opintoja suorittaville. Toisaalta kirja tarjoaa selkeän perustan myös jatko-opintoja suorittaville. Kirja sopii monelta osin myös itseopiskeluun. Tietotekstin lisäksi se sisältää runsaasti esimerkkilaskuja ja harjoitustehtäviä.
Kirjan ensimmäinen osa käsittelee maalajien nimeämistä, maalajien eri ominaisuuksia ja maa- ja pohjarakennuksessa tarvittavia laskelmia. Toinen osa esittelee yleisimpiä pohjatutkimusmenetelmiä.
Kolmannessa osassa keskitytään geoteknillisten suunnittelijoiden ja
pohjarakentajien tarvitsemien geologisten perustietojen esittelyyn.
Geotekniikan opetuskurssien laajuudet vaihtelevat eri oppilaitoksissa. Tämän kirjan sisällön monipuolisuus kattaa ammattikorkeakoulujen laajimmatkin peruskurssit ja myös monet jatkokurssit. Kirjoittajan tausta nostaa kirjan ensimmäiseksi kohderyhmäksi ammattikorkeakoulujen opiskelijat, mutta alansa perusasioita huolellisesti ja havainnollisesti käsittelevä kirja on hyödyllinen monissa muissakin opiskeluympäristöissä - jopa taustamateriaalina opiskelujen jälkeen.
Osta heti
19,95 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.