Gianni Vattimo: Uskon että uskon


Osta heti
Sulkeutuu: 66pv 15h10,00 €
Kuvaus
Filosofi kirjoittaa uskosta.
Nemo 1999, pehmeäkantinen, 141 sivua. Uudenveroinen muuten mutta lievää ikäkellastumaa.
Vattimo näkee uskontojen aseman nykyaikana jopa entisestään vahvistuneen tieteellisentodellisuuskäsityksen leviämisestä huolimatta. Esimerkiksi paavin ja islamilaisten johtajien poliittinen valta on kasvanut. [1]
Vattimo pohtii ristiriitaa kristinuskon luomiskertomuksen tapaisten tarujen sekä tieteen, järjen ja valistuksen arvojen välillä. Katolinen kirkko kieltää ehkäisyn, mikä vaikuttaa väestöräjähdykseen ja aidsin leviämiseen sekä suhtautuu kielteisesti naispappeuteen vedoten todellisuuskäsitykseen, jossa naisella nähdään olevan ”luonnollinen” asema.[1] Vattimon mukaan katolisen kirkon itsepäisesti julistama oppi perheestä ja seksuaalisuudesta, jota edes uskovaiset katolisen kirkon jäsenet eivät ota tosissaan, hakee oikeutusta usein naurettavalta näyttävien opillisten perustelujen sijaan pikemminkin tarpeesta puolustaa tosiuskovaista. Tosiuskovaisen täytyy erottautua tapojen avulla, joita mikään järkevä moraalikäsitys ei vaadi, mutta jotka ovat hyödyllisiä vahvistaessaan kirkon yhtenäisyyttä. Kyse on yrityksestä välttää vaikutelma kristillisen opin heikentymisestä, siitä että kristinusko antaisi liian ystävällisen kuvan suhteestaan ihmiseen ja elämän säilymiseen maapallolla.[2]
Vattimo korostaa uskovaisen vapautta tulkita kristinuskoa.[1] Vattimon oma käsitys kristinuskosta perustuu väkivallattomuuteen ja lähimmäisenrakkauteen. Maallistumisen Vattimo näkee mahdollisuutena päästä eroon uhkailusta ja järjettömyydestä, joihin hän lukee muun muassa kirkon ehkäisykiellon ja suhtautumisen homoseksuaaleihin.[3]
Vattimo kirjoittaa tiiviisti ja teos vaatii edeltäviä tietoja filosofiasta. Tämän vuoksi suomentaja on laatinut kirjan loppuun Vattimon mainitsemia henkilöitä ja käsitteitä selittävän sanaston.















