Arendt esittää, että totalitarismi (erityisesti natsismi ja stalisnismi) ei ole vain autoritaarisuuden äärimmäinen muoto, vaan historiallisesti täysin uudenlainen hallintatapa. Se pyrkii hallitsemaan ihmistä paitsi ulkoisesti, myös sisältäpäin tuhoamalla yksilöllisyyden ja spontaaniuden.
Kirja jakautuu kolmeen laajaan kokonaisuuteen:
1. Miten juutalaisvastaisuudesta tuli poliittinen väline.
2. Miten 1800-luvun lopun siirtomaavalta murensi kansallisvaltiota ja loi pohjaa rajattomalle vallankäytölle.
3. Miten propaganda, terrori ja keskitysleirit muuttivat ihmiset "eläväksi kuolleeksi" massaksi.

Arendt analysoi, miten perinteisten luokkarakenteiden murentuminen ja modernin ihmisen tuntema yksinäisyys ja juurettomuus loivat otollisen maaperän ideologioille, jotka tarjosivat selkeitä vastauksia ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Vaikka termi tuli tunnetuksi myöhemmin (Eichmann-kirjan myötä), tässä teoksessa Arendt luo pohjan ymmärrykselle siitä, miten järjestelmällinen pahuus vaatii toimiakseen byrokraattista koneistoa ja ajattelun lakkaamista.

Teos on edelleen ajankohtainen analysoidessaan, miten totuuden hämärtyminen ja ihmisryhmien ulkopuolelle sulkeminen murentavat demokratiaa.

Vastapaino.

Pehmeäkantinen.

Tampere.

2013, 2. painos.

735 s.

Ei kynämerkintöjä.