Kuvaus

Kuva ja Sana 2002, 274 sivua, nidottu, pehmeäkantinen, kansikuva. Toimittanut Risto Siltanen. Sisältää kuvaliitteen. Itätyön ja juutalaislähetyksen suomalaisten tienraivaajien uskomaton elämä. Joskus Jumalan työtapoihin kuuluu ohjata yhteen aivan erilaisia kohtaloita kokeneita ihmisiä. Tällaisen pariskunnan muodostavat Venäjällä ja laajemmallakin juutalaistyötä tekevät Hannele ja Hannu Suortti. Hannu syntyi kristilliseen kotiin, Hannele joutui puolivuotiaana eroon äidistään eikä perheensä piirissä saanut minkäänlaista oppia uskonasioista. Silti Hannelesta tuli Jeesuksen seuraaja jo 14-vuotiaana, kun taas Hannu ehti sinnitellä lähes 19-vuotiaaksi ennen kuin noudatti Jumalan kutsua. Tällaisista ihmisistä Jumalan valinta teki eläviä legendoja ihmiskunnan vaikeimmalla lähetystyön saralla-kaikkein suljetuimmissa kansoissa elävän ja kärsivän Jumalan Israelin keskellä. Nyt on tullut aika päästä jakamaan Patmos Lähetyssäätiön juutalaistyön ykköshenkilöiden elämän vaiheita kirjassa, joka kuljettaa sekä onnen että tuskan, ilon ja surun, taistelun ja rauhan kautta suuren tosiasian eteen: sen Jumala teki! Kerronta johtaa Avainsanoma ry:n aikaiseen palvelemiseen rautaesirippujen takana. Neuvostoliiton alueen uskovat astuvat lukijan eteen. Juutalaiset ystävät Suomen itärajalta Keski-Aasiaan ja Israeliin koskettavat sydämiämme. Kirjan sivujen syke on johdatuksen pulssin lyöntiä: elämä puolisoina, vanhempina, tuntevina ja toivovina, nauravina ja itkevinä ihmisinä ja Jumalan työtovereina piirtyy selkeästi. Lähetystyö haastaa. Kirjailija ja toimittaja Risto Siltanen on jo tavaksi tulleella kyvykkyydellä kirjoittanut jälleen yhden niitä elämäkertoja, jotka kuluvat lukijoiden käsissä.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 91 vrk 27 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

10 € Sulkeutuu 91 vrk 27 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.