Item image
Item image
Suosittu tuote1 / 2
HyväLahti

Osta heti

Sulkeutuu: 119pv 20h

4,80 €

Kuvaus

Myytävänä kuvien tuote

Kaksi havannalaista rokkaria, Ruy ja Tito, järjestää bändinsä ensimmäistä keikkaa romahtamaisillaan olevaan teatteriin ja haaveilee samalla pääsystä ulkomaankiertueelle.Kahden pienen lapsen isä Ruy ja juopottelevan mummonsa rommit kustantava Tito yrittävät samalla selviytyä ahtaalle joutuneessa kotikaupungissaan tekemällä kaikenlaista viatonta, mutta sosialistisessa systeemissä kiellettyä pikkubisnestä. Porttia paratiisiin raotetaan kaverusten tutustuessa espanjalaisiin tuottajiin, jotka etsivät Kuubasta tuntemattomia kykyjä. Ruy ei epäile käyttää apunaan hyvin toimivaa sex appealiaan, johon lankeaa jopa laskelmoiva levy-yhtiön pomo Marta. Aito kuubalainen saippuaooppera on pian valmis, kun Ruyn vaimo ilmoittaa saaneensa tarpeeksi miehensä syrjähypyistä, samalla kun levy-yhtiö odottaa erityisohjeita Miamin pääkonttorista. Espanjalaisen Benito Zambranon toinen pitkä elokuva sai ohjaajan palaamaan opiskelukaupunkiinsa Havannaan, jonka lukuisiin tarinoihin hän tutustui jo kouluvuosinaan. Zambrano niitti runsaasti mainetta Andaluciaan sijoittuvalla esikoisellaan Solas (1999). Toista elokuvaa odotettiin pitkään ja Habana Blues osoitti omaavansa kaikki hitin elementit, mistä todistavat kotimaan mukavat katsojaluvut. Habana Bluesissa ei soi blues, vaan rock, hip hop ja paikoitellen myös raskaampi metalli. Elokuva on oiva johdatus siihen, millainen musiikki Havannassa soi tänään, kun Buena Vista Social Clubin lapsenlapset ovat ryöstäneet jo aikaa sitten show:n.


E. 2+3.

Myyjä

S
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus6,00 €
Maksuehdot:Maksu viikon sisällä.
Toimitusehdot:Toimitus kun maksu näkyy tilillä.

Lisätiedot

Sijainti:15830 LAHTI
Kunto:Hyvä
Lisätty:21.07.2026 klo 14.07
Sulkeutuu:18.11.2026 klo 14.03
Kohdenumero:648841052

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos