Kuvaus

- sata vuotta suomalaista urheiluvalmennusta

"Valmennuksen jalanjäljet" kertoo järjestelmällisen urheiluvalmennuksen synnystä ja sen kehityksestä Suomessa.

Valmennuksen jalanjäljet alkavat varsinaisesti antiikin Kreikasta, jossa urheilu oli oleellinen osa yhteiskuntaa ja kehittyi järjestelmälliseksi liikuntakasvatukseksi.

Suomalaisen urheilun kiinnostavimpia vaiheita ovat säännöllisen harjoittelun alkaminen Lontoon 1908 olympiakisojen jälkeen ja nousu kärkimaiden joukkoon Tukholmassa 1912. Suomalaiset olivat maailman parhaita painissa ja kestävyysjuoksussa 1930-luvulle saakka.

Mielenkiintoinen kehitysvaihe on myös valmennuksen ammattimaistuminen toisen maailmansodan jälkeen. Suomalaisen huippu-urheilun 1970-luvun nousu alkoi Suomen Urheiluliiton organisaatiouudistuksesta ja vaikutti vahvasti monen muun lajin kehitykseen.

Valmennuksen jalanjäljillä -kirjan tavoitteena on avartaa kuvaa urheiluvalmennuksen ja valmennus-kulttuurin kehityksestä, sekä tuoda esille suomalaisten urheilijoiden menestymiseen vaikuttaneita tekijöitä eri aikakausina. [takakansi]

 

Suomen Urheilumuseosäätiön julkaisuja n:o 35. 2007, 1. painos. Kovakantinen.

 

Hyväkuntoinen; nimiösivulla on tekijän kirjoittama omiste.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 10 vrk 13 h 23 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

5 € Sulkeutuu 10 vrk 13 h 23 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.