Heikki Tarma: Joensuu katuja ja kortteleita (2011)


Kuvaus
"Vielä 1950-luvun alussa kaupunkimme oli vähäinen 10 000 asukkaan puutaloyhdyskunta, jota ympäröi vauras maaseutu. Vasta seuraava vuosikymmen, 1960-luku, aloitti Joensuun yleiskuvan muuttumisen maaseutukaupungista maakunnan ehdottomaksi keskukseksi. Puutaloja alettiin purkaa ja tilalle rakennettiin kerrostaloja. Muutosta kesti pari vuosikymmentä."
Heikki Tarman kuvakirja Joensuu - Katuja ja kortteleita (Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy 2011) käsittelee tarkoin Joensuun nykyisen ydinkeskustan aluetta ja jonkin verran myös eteläistä Kirkkokatua luterilaiselle kirkolle asti. Käytössä on ollut melkoisesti yksityishenkilöiden albumeista saatuja kuvia ja vain pieni osa on museoiden kuvia. Monista kohteista oli otettu kirjan nykyhetkeä vastaava kuva. Mukana paljon myös 1800-luvun kuva-aineistoa.
Postikulut 6,6 e lisätään siistin kovakantisen teoksen hintaan. Muutama merkintä sivuilla.
Voit yhdistellä nimimerkkiemme merluc, heleena44 ja belia777 ostoksia, jolloin postikuluissa tulee säästöä.















