Kuvaus

Helena Salo: Haaveiden maa

Julkaisupäivämäärä: 30.06.2010

Helena Salo on viime aikoina ollut runsaasti esillä niin Suomen kuin Ruotsin mediassa osallistuttuaan Ruotsin Talent-kilpailuun (Talang 2010). Salo selvisi kisassa yhtenä suurimpana ennakkosuosikkina aina finaaliin saakka ja sai runsaasti kehuja laululahjoistaan, tullen verratuksi muun muassa Susan Boyleen. Mikään uusi tulokas Salo ei laulajana kuitenkaan ole, sillä hän aloitti esiintymiset jo pikkutyttönä 1970-luvulla, nousten aikansa suositummaksi toisen sukupolven ruotsinsuomalaiseksi artistiksi. Ensimmäisen pitkäsoittolevynsä Haaveiden maa Salo levytti vuonna 1987. Etenkin albumin nimikappaleesta on muodostunut eri radiokanavilla kestosuosikki, joka soi radiossa edelleenkin ahkerasti. Nyt Haaveiden maa -albumi julkaistaan ensimmäistä kertaa cd-muodossa.

Sisältö:
1. Haaveiden maa
2. Tänä yönä
3. Valveuni
4. Taas se soi
5. Elämä on teatteria
6. Avaruuslaiva maa
7. Casablanca
8. Tanssi sambaa
9. Sulle ehkä riitä en
10. Liekehtivä metsä
11. Toiveiden saari
12. Pehmoisin siivin

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 59 vrk 21 h 52 min
Myyjä edellyttää ostajalta vähintään 5 palautepistettä.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.