WSOY 1961

NTK 143

Helmi Salokannel, oikealta nimeltään Helmi Kellokumpu

Oikein hyväkuntoinen, siisti kirja.

Ei merkintöjä

Salla Ylitornio Posio Kuivaniemi evakko Anni Swan -kunniamaininta

Takakansi:
Eksymän kylä, lähellä itärajaa, napapiirin pohjoispuolella. Se on Saittajärven rannalla, Löytövaaran kainalossa. Ja kesäisin se on vihertävä, talvisin valoja vilkkuva pieni leikkaus tummanpuhuvan selkosen sylissä — ihmiskäden jälki suuressa erämaassa.
Miilin ja Iipon, Lillukan ja Jukan elämä olisi muutenkin tarpeeksi jännittävää, uhkaavathan karhut ja sudet metsissä. Mitä sitten nyt, kun on vuosi 1942 ja sota. Käsikranaatteja, konekiväärien ääntä, partisaaneja, hyökkäyksiä ja pakomatkoja. Kylä palaa, metsä palaa. Mutta rajan lapset ovat sitkeitä, kekseliäisyys on heillä verissä.
Helmi Salokannel on uusi nuorten kertoja. Hänen romaaninsa on historiallinen kertomus sodasta, jonka jyrinä kuuluu Eksymän kyläänkin. Mutta samalla siinä on arktisen elämänpiirin runoa ja arkea, jonka saa aidosti esille vain hyvin lähellä tuntureiden maassa kasvanut.

Netistä lainattua: ”Koetapa etsiä kartalta Eksymän kylää! No niin. Arvasinhan sen. Ei löytynyt. Eikä sitä ole siihen merkittykään, sillä käytän tässä kertomuksessani peitenimiä.” Etsinhän minä, kun kerran haastettiin. En tietenkään Eksymää vaan kylää, jota se voisi esittää. Sallassa varmasti liikutaan, onhan se Helmi Kellokummun (Salokannelhan on peitenimi sekin) syntymäkunta. Ensimmäiseksi sieltä tuli mieleen tietenkin Kallunki, kylä josta kirjailija on lähtöisin. Se kuitenkin taitaa olla turhan lännessä. Ennemmin veikkaisin itärajan pinnassa oleva Selkälää tai Onkamojärven rannalla ja lähellä rajaa sijaitsevaa Onkamoa. Näin siis olettaen, ettei Eksymä sijainnut luovutetulla alueella. Mutta voisi se siellä ollakin, esimerkiksi Lampela kuulostaa aika lailla Eksymän kaltaiselta kylältä... (Minua vähän hämäsi Iipon hinku hiihdellä vanhalle rajalle, mutta jatkosodan aikaahan kirjassa eletään. Lampelassakin minun käsittääkseni asuttiin taas asemasodan aikaan eli vuosina 1941—44. Sallan vanha kirkonkylä, Kuolajärvi, joka tapauksessa jäi luovutetulle alueelle.) Ei Eksymän paikalla mitään merkitystä ole; minusta on vain kiva ajatella, että sillä on todellinen esikuva. Oli miten oli, ymmärrän kirjan tapahtumien sijoittuvan syystalvesta 1941 kevätkesään 1942.

Salokanteleen tyyli on hiukan vanhahtavaa mutta pohjoisen kieli rikasta ja eloisaa. Sanasto ja maisemat toivatkin jossain vaiheessa mieleen Anna-Liisa Haakanan mainiot lasten- ja nuortenkirjat. Toimintaa ja todella vaarallisia tilanteita Rajakylän lapsissa on kyllä enemmän, eikä se ihme olekaan, eletäänhän kirjassa sota-aikaa ja vihollisen läheisyys luo omat jännitteensä. Mielenkiintoiseksi kirjan tekee myös se, että siviiliväestö asuu ja elää siinä rinnakkain suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden kanssa — aivan kuten esimerkiksi tuolloin juuri Lampelassa.
Jonkun mielestä sodasta kertovat lasten- ja nuortenkirjat saattavat ehkä olla turhia, mutta minusta ne ovat kiinnostavia eikä niitä ole julkaistu liikaa. Historiallisesti oikeina ne voivat sitä paitsi olla myös opettavaisia; kauan sitten Faenzan pikkuveli hämmästytti minut toista maailmansotaa koskevilla tiedoillaan — ja kertoi sitten oppineensa ko. asiat hänelle antamastani Alki Zein Tämä on sotaa, Petros -kirjasta. Rajakylän lapset opetti minuakin: enpä ollut ennen tullut ajatelleeksi saksalaisia Sallassa…
Tämäntyyppinen kirjallisuus on paikallaan senkin takia, että se kertoo yleensä varsin hyvin lasten ja nuorten venymiskyvystä tiukoissa paikoissa. Niin tekee myös Rajakylän lapset.

NTK mutta sopii aikuisenkin lukea