H.G. Wells' The Time Machine (1960) DVD

Item image
Item image
Item image
Item image
Item image
Suosittu tuote1 / 5
HyväTampere

Osta heti

Sulkeutuu: 2pv 22h

30,00 €

Kuvaus

H. G. Wellsin Aikakone romaaniin perustuva elokuva vuodelta 1960

  • Ei suomitekstejä

  • Alue /Region 2 PAL

On uudenvuodenaatto vuonna 1899. Brittiläinen keksijä George Wells (Taylor) saa juuri valmiiksi aikakoneen, jolla hän aikoo matkustaa tulevaisuuteen etsimään uutta onnen utopiaa. Uudella vuosisadalla mies saa kuitenkin vastaansa vain sodan kauhut. Lopulta 802701-luvulla maailma näyttää paratiisilta jälleen ? mutta Georgen kauhistukseksi kahtia jakautunut ihmisrotu on unohtanut vuosituhansien aikana rakennetun sivistyksen.

H.G. Wellsin samannimiseen romaaniin (1895) perustuva tarina on kutkuttavan kiinnostava ja mielikuvituksellista seikkailua on hauska seurata. Kerronnassa tosin on paikoin tyhjäkäyntiä ja hahmot ovat tuskastuttavankin pöljiä. Matka silti käy viihteestä, jos elokuvaa ei ota liian vakavasti. On turha vaivata päätään lukuisilla teknisillä aikamatkustamiseen liittyvillä yksityiskohdilla, joita filmiä tehtäessä ei olla liiemmin jääty pohtimaan. Aiheessa toki olisi ainekset tarinaan, joka voisi olla sekä syvällisempi että teknisiltä yksityiskohdiltaan kunnianhimoisempi.

Vaikka kaikkia yksityiskohtia ei olla mietitty turhan tarkkaan, on Aikakone kuitenkin aivan tyylikkään näköinen elokuva. Teos palkittin ansaitusti Oscarilla hienoista erikoisefekteistään. Wellsin tarinan pohjalta on sittemmin tehty toinenkin, joskin huomattavasti heikommin menestynyt uusintaversio Aikakone (2002). Viime vuosina on kuultu huhuja seuraavasta uusintaversiosta, mutta aikakonetta ei olla toistaiseksi taidettu käynnistää uudelleen.

* * *

Eilispäivä on historiaa tulevaisuus on matkakohde. Kun George (Rod Taylor) istuu uuden luomuksensa ohjaimiin, hänellä aikaa muille jakaa. Georgen keksimä aikakone on kiidättää miehen vuodesta 1899 seuraavan vuosisadan sodan repimään todellisuuteen ja kauemmaskin... aina vuoteen 802701. Tuossa kaukaisessa tulevaisuudessa passiivinen eloi-rotu on vaarassa tuhoutua maan alla elävien, hehkuvasilmäisten morlokkien toimesta. Menneisyydestä saapuneen aikamatkaajan on tehtävä jotain ennen kuin eloit ovat mennyttä....

Erikoisefektien todellinen pioneeri George Pal vastaa aikaansa edellä olevasta tehostetulituksesta elokuvassa, joka on digitaalisesti palautettu ja remasteroitu entiseen loistoonsa aina Dolby Stereo -äänimaailmaa myöten! Efektivelho Pal keräsi aikoinaan jopa seitsemän Oscar ja Special Awards -pystiä. Yksi voittajista oli tämä elokuvaklassikko, jonka hätkähdyttävät näkymät tekevät katsojaan vaikutuksen yhä edelleen. Mukana mm. Lontoon tuhoutuminen ydinsodassa tulivuoren purkauksineen kaikkineen!

Elokuvan nimi: H. G. Wellsin Aikakone

Genret: Fantasia, Sci-fi, Seikkailu

Maat: USA

Näyttelijät: Alan Young, Doris Lloyd, Rod Taylor, Sebastian Gabot, Yvette Mimieux

Ohjaajat: George Pal

Alkuperäinen nimi: The Time Machine

Valmistusvuosi: 1960

Pituus: 103 min

Myyjä

m
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus6,40 € / 5,40 € (koti)
NoutoIlmainen

Lisätiedot

Sijainti:33200 TAMPERE
Kunto:Hyvä
Lisätty:30.03.2026 klo 21.55
Sulkeutuu:25.07.2026 klo 21.32
Kohdenumero:641059421

Suodattimet

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos