Kuvaus

Hannele Huovi

Tammen kultaiset sadut

Tammi v. 2007

Haltija Ororiilla on ruusupuinen huilu ja ikivanha haltijaviulu, tarun taitajien veistämä. Saamme kuulla sammakoiden oopperaa, korpin laulua, yksin jääneen pianon mietteitä, taikarummun kertomaa ja matkaamme aina Soittopelirannikolle asti. Sadun matkassa pieni eksynyt sävel oppii kuuntelemaan ja löytää itsensä osana suurta musiikkia.

Suomalaiset kansanrunot kertovat musiikin mahdista, ilokivellä istuvan Väinämöisen soitosta, jota koko luomakunta kuuntelee. Metsän hiljaisuudessa liikkuvan ihmisen korva herkistyy ymmärtämään puiden puhetta, eläinten kieltä tai kellokukkien soittoa. Kun Ororii soittaa ihmeellistä viuluaan, se kuulostaa tuulelta tai linnun laululta. Kantele, pajupilli, huilut ja viulut ovat yleisiä soittimia vielä 1900-luvun suomalaisissa saduissa, jopa aivan uusissa saduissa.

Lastenkamarin uusi, valloittava perusteos: yli viisikymmentä suomalaista satua musiikin maailmasta.

Sivuja: 205

Kunto: Pieni kurttu takakannen yläkulmassa. Etusivuissa pientä rypistymää. Katso kuvat. /p>

~~Katso myös muut kohteeni jos vaikka löytyisi jotain muutakin mukavaa ja kiinnostavaa. Yhdistelen postikuluja ~~

~~Huudon jälkeen saat sähköpostiisi vakioviestin jossa mm maksutiedot ~~

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 47 vrk 20 h 25 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

10 € Sulkeutuu 47 vrk 20 h 25 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.