Kuvaus

Murder on the Orient Express, 1974, 2 h 2 min, kieli: englanti, tekstit: suomi, ruotsi, ikäraja 15, ohjaus Sidney Lumet.

Perustuu Agatha Christien samannimiseen romaaniin.

Idän pikajunan arvoitus" lienee heti "Kymmenen pientä neekeripoikaa" -teoksen jälkeen Agatha Christien paras romaani. Siinä missä "Kymmenen pientä neekeripoikaa" tekee vaikutuksen ennen kaikkea tunnelman luomisessa ja kohti synkkää loppua etenevässä asetelmassaan, "Idän pikajunan arvoitus" on hyvinkin perinteinen, miellyttävällä tavalla peribrittiläinen "kuka sen teki"-tyylinen murhamysteeri. Viimeksi mainitun loppu jää varmasti lukijan mieleen - sen verran nerokas on Christien kuuluisimman hahmon, Hercule Poirotin, päättelytyö.

Sidney Lumet ohjasi vuosi ennen kuuluisinta elokuvaansa, "Hikinen iltapäivä", tuon rikoskirjallisuuden klassikon. Pääosaluettelo on todella kova: mm. Ingrid Bergman (jonka sivuosarooli toi elokuvalle sen ainoan Oscarin), Sean Connery sekä Anthony Perkins. Ikimuistoisimman roolin esittää kuitenkin Lauren Bacall puheliaana ja äänekkäänä jenkkirouvana.

Sekä elokuvassa että kirjassa on esillä Agatha Christien suosikkiteema: murha suljetun yhteisön sisällä. Lumen saartaman junan yhdessä vaunussa on yön aikana tapahtunut murha, jota ainoa varmasti syytön henkilö Hercule Poirot (Albert Finney) ryhtyy selvittämään yhdessä kahden muun uskotun miehen kanssa. Valtaosa elokuvasta on murhasta epäiltyjen kuulusteluja, mutta erinomaisten roolisuoritusten ja tarinan lukuisten käänteiden ansiosta "Idän pikajunan arvoitus" ei tunnu elokuvaksi muutetulta teatterilta.

  • Albert Finney – Hercule Poirot
  • Martin Balsam – signor Bianchi, rautatieyhtiön johtaha
  • Jacqueline Bisset – Elena Andrenyi
  • Sean Connery – eversti Arbuthnott
  • Wendy Hiller – prinsessa Dragomiroff, venäläinen kreivitär
  • Vanessa Redgrave – miss Debenham
  • Richard Widmark – mr Ratchett
  • Lauren Bacall – mrs Harriet Hubbard
  • Ingrid Bergman – neiti  Ohlsson
  • Jean-Pierre Cassel – Pierre Paul Michel, konduktööri
  • John Gielgud – mr Beddoes, Ratchettin palvelija
  • Anthony Perkins – mr McQueen, Ratchettin sihteeri
  • Rachel Roberts – Fräulein Schmidt, prinsessa Dragomiroffin kamarineiti
  • Michael York – kreivi Andrenyi
  • Colin Blakely – mr Hardman
  • George Coulouris – tri Constantine, lääkäri
Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 95 vrk 14 h 49 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

4 € Sulkeutuu 95 vrk 14 h 49 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.