Ilari Mehtonen, Tanno Tamminen, Mika Sihvonen: Puukkoseppä

Item image
1 / 1
HyväHelsinki

Osta heti

Sulkeutuu: 37pv 0h

29,90 €

Kuvaus

Kirja käsittelee puukon käsityömäistä valmistamista. Sen ensimmäisessä osassa pitäydytään suomalaisiksi tunnistettavissa puukkomalleissa, jossa yhtä ominaisuutta ei korosteta muiden kustannuksella. Kirjan toisessa osassa käsitellään erityisesti Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa suosittujen teräsrunkoisten "full-tang" -veitsien valmistamisen erityispiirteitä. Puukkosepän taitojen kulminoitumana pidetään hyvän, laminoidun ns. damaskusterän valmistamista. Tekniikan saaman suuren kiinnostuksen takia sen perusteet esitetään kirjan kolmannessa osuudessa. Kirjan lukija saa tietoa ja virikkeitä kiinnostavaan harrastukseen, josta on tullut monille sivu- tai päätoiminen ammatti. Puukkoja valmistetaan ohjatusti mm. kansalaisopistojen kursseilla sekä käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksissa. Tee se itse- valmistajia on olemassa suuri joukko, puhumattakaan puukon tekemisestä ja puukoista kiinnostuneista ihmisistä.


Kirja palvelee parhaiten sellaisia puukon tekemisestä kiinnostuneita, joilla on jo perusvalmiudet taontatyöhön sekä pienimuotoiseen puutyöhön.

Kovakantinen. 1. painos. ISBN: 9521309865.

 

Myyjä

s
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus5,00 €

Lisätiedot

Sijainti:00100 HELSINKI
Kunto:Hyvä
Lisätty:23.09.2026 klo 07.14
Sulkeutuu:30.10.2026 klo 07.48
Kohdenumero:653097635

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin