Kuvaus

2006---------------------------------Risto Blomster; Aksentti, 4/2006*

Ilona ja Huvina on muusikkona ja tutkijana toimivan Ilona Korhosen kansanmusiikkipopbändi. Ainakin kahta omaa kokoonpanoa ja yhtä kuoroa luotsaava Korhonen osoittaa kyllä näillä projekteillaan olevansa musiikin ammattilainen myös käytännölliseltä kannalta. Aikaansaapuus ja projektijohtaminen ei aina ole esiintyvien muusikoiden parhaita puolia. Nykykansanmusiikin parissa puuhaavien toimia leimaakin projektisoituminen - pieninä on leipä maailmalla. Näin tämänkin levyn soittajien nimet ovat jo useiden vuosien ajan tulleet vastaan eri yhtyeissä ja yhtyeissä, kuten esimerkiksi Värttinä, Gjallarhorn ja Spontaani vire.

Korhosen ohjastama Ilona ja huvina sisältää annoksen huumoria, haaveilua, nostalgiaa ja ronskiutta. Polkuharmonin leveä ja pehmeä sointi antaa oman karhea puisen ja tuuhean villaisen yleisilmeen koko levylle. On helppo kuvitella tämänkaltainen yhtye esiintymään olohuoneen nurkkaan akustisesti. Yhtyeen levynjulkaisukeikalla Helsingin Juttutuvassa yhtyeellä olikin lieviä ongelmia äänentoiston kanssa. Vaikka Grundström sananmukaisesti polki soitintaan välillä vimmaisestikin, eivät kaikki soiton hienoudet tavoittaneet yleisöä. No, levyllä tätä puutetta ei ole. Kokonaisuudessaan Korhosen säveltämä ja sanoittama materiaali on tasalaatuista; polveilevia ja kaikkein tutuimpia sekvenssejä vältteleviä melodioita, luovaa soinnutustyötä ja paljon lämpimiä sanoja. Puljulan kontrabasso, Grundströmin harmooni ja Logrénin viulu svengaavat ja maalaavat pienten laulujen taustalla miten haluavat. Toivottavasti tämä levy päätyy moneen kirjastoon niin maasudulle kuin kaupunkiinkin.

-------------------------------Eero Grundström; harmooni, huuliharppu, melodika, taustalaulu
Ilona Korhonen; laulu
Lassi Logrén; viulu, nyckelharpa, taustalaulu
Sara Puljula; kontrabasso, taustalaulu

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 51 vrk 10 h 37 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

5 € Sulkeutuu 51 vrk 10 h 37 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.