Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta DVD

Item image
1 / 1
HyväVantaa

Osta heti

Sulkeutuu: 103pv 3h

5,00 €

Kuvaus

Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (engl. Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull) on neljäs ja viimeisin Indiana Jones -elokuva. Sitä suunniteltiin yli kymmenen vuotta: käsikirjoituksia tehtiin useita, ja lopullinen käsikirjoitus perustuu Jeff Nathansonin käsikirjoitukseen, jota George Lucas ja David Koepp ovat viimeistelleet. Elokuvan ensi-ilta oli vuonna 2008.

30. joulukuuta 2006 Lucas tiedotti, että kaikki elokuvan tekoon liittyvät osapuolet ovat tyytyväisiä käsikirjoitukseen. Elokuvan kuvaukset alkoivat kesäkuussa 2007, ja sen maailmanensi-ilta oli perjantaina 23. toukokuuta 2008. Vaikka edellisestä Indiana Jones -elokuvasta oli kulunut jo 19 vuotta, seikkailija-arkeologin rooliin palasi nyt 65-vuotias Harrison Ford. Myös Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvassa esiintynyt Karen Allenin näyttelemä Marion Ravenwood esiintyy sarjan uudessa elokuvassa.

 

Suomiversio, kunto ok.

OhjaajaSteven Spielberg

KäsikirjoittajaGeorge Lucas (tarina), Jeff Nathanson, David Koepp

TuottajaFrank Marshall
George Lucas (johtava)

SäveltäjäJohn Williams

KuvaajaJanusz Kami?ski

LeikkaajaMichael Kahn

Pääosat:

Harrison Ford
Cate Blanchett
Karen Allen
Ray Winstone
John Hurt
Jim Broadbent
Igor Jijikine
Shia LaBeouf

Myyjä

L
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus4,00 €
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:01300 VANTAA
Kunto:Hyvä
Osasto:Jännitys
Lisätty:01.10.2026 klo 17.39
Sulkeutuu:29.01.2027 klo 16.34
Kohdenumero:645661278

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin