Item image
Item image
Suosittu tuote1 / 2
UudenveroinenTurku

Osta heti

Sulkeutuu: 55pv 6h

4,00 €

Kuvaus

Karisto kovakantinen teos suojapaperein

1.p 2019

Ei omistetta, puhdas

Sanni on yli yhdeksänkymmenen ja asuu palvelutalossa. Hän on ikäisekseen aika pirtsakka, vaikka päässä tuppaakin toisinaan vähän vippaamaan. Hänellä on mietittyjä mielipiteitä niin palvelutalon oloista kuin hoitajista ja vapaaehtoisistakin, jotka käyvät pikimmiten katsomassa hänen peräänsä. Sanni tyhjentää kaappejaan ja komeroitaan, tekee kuolinsiivousta, mutta sängyn alla hänellä on laatikko, jonka kyljessä lukee Absolut Vodka ja josta hän ei luovu. Laatikossa on keltaisia yliopiston almanakkoja kymmenien vuosien ajalta. Niitä Sanni käy vuosi kerrallaan läpi, ja samalla muistot kulkevat nuoruuteen ja aikuisuuteen. Tulevat mieleen aviomies joka teki lapsen toiselle naiselle ja häipyi aika ajoin omille teilleen, oma lapsettomuus, työ pientenlastenkodissa ja kaupungin konttorissa, ulkohuussi, hupenevat polttopuut, epämusikaalisen miehen trumpetti.

Irja Sinivaara kertoo hellästi ja valloittavasti vanhan naisen edesottamuksista ja arjen filosofiasta. Sannin hyppelehtivistä ajatuksista ja muistoista syntyy eheä kuva eletystä elämästä murheineen ja kullanhohtoisine hetkineen.

Myyjä

M
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus
NoutoIlmainen
Maksuehdot:Tuote lähetetään kun ostajan kanssa on sovittu lähetyskulut ja suoritus näkyy pankkitililläni. Pyrin nopeaan lähetysrytmiin, usein seuraava arkipäivä. Nopeuttaaksesi lähetystä vahvista maksusuorituksesi s-postilla, koska en katso tilitietojani joka päivä.
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:20540 TURKU
Kunto:Uudenveroinen
Lisätty:17.05.2026 klo 16.22
Sulkeutuu:14.09.2026 klo 15.19
Kohdenumero:644509533

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos