Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Erittäin harvinainen ja hyväkuntoinen iso mahonkinen n.s. Hadleyn kvadrantti noin vuodelta +/-1750.

Tämä on siis sekstantin edeltäjän, oktantin, ensimmäinen versio, eli kyseessä on laivoissa käytetty navigointiväline.

Englantilainen matematiikko John Hadley esitteli vuonna 1731 keksintönsä Royal Society:lle Lontoossa, jonka jälkeen laitetta ruvettiin valmistamaan, mutta yleiseissä käytössä se oli vasta noin 1750. Näitä isoja laitteita kutsuttiin tuohon aikaan joko heijastavaksi kvadrantiksi, Hadleyn kvadrantiksi tai pelkästään kvadrantiksi, mutta joskus 1780-luvulla niistä alettiin käyttämään nimitystä oktantti. Tämä laite on noin 52 cm korkea kun tavallinen oktantti 1700-luvun lopulta on noin 35 cm korkea. Laitteen isolla koolla pystyttiin jonkun verran kompensoimaan muuten melko "alkeellista" rakennetta. 

Itse runko on afrikan mahonkia, asteikko puleerattua puksipuuta, ja metalliosat ovat messinkiä. Tähtäys tapahtuu tirkistysreiän kautta, valittavana kaksi erikokoista reikää, valo-olosuhteiden mukaan. Metallinen pieni läppä peittää sen reiän jota ei käytetä. Häikäisysuotimia on sen ajan mukaisesti kaksi, molemmat ehjät. Tarvittaessa suodinsetti siirrettiin ylempään tyhjään reikään.

1700-luvun puolenvälin jälkeen alettiin käyttää rungon materiaalina eebenpuuta joka oli huomattavasti kovempaa kuin mahonki. Asteikon materiaali puolestaan vaihtui valkoiseen luuhun noin 1760-luvulla, eli samoihin aikoihin kuin alhiadin (liikkuva varsi) materiaali vaihtui messinkiin. Tuohon aikaan myös tirkistysreiän tilalle kokeiltiin jo linsseillä varustettua kiikaria, joskin sen yleinen käyttöönotto kesti vielä pitkään. Sitten tuli noonioasteikko säätöruuveineen, ja vielä myöhemmin luuppi.  Näissä varhaisissa laitteissa oli ainoastaan kaksi häikäisysuodinta, kolmas suodin tuli käyttöön noin 1780-luvulla. Moni näistä teknisistä parannuksista on nähtävissä kuvassa 2 olevassa hieman uudemmassa oktantissa (alhaalla oikealla). Huomioitavaa on kuitenkin että nämä parannukset eivät tulleet käyttöön välittömästi eri valmistajilla vaan käyttöönottoliukumaa sattoi olla hyvinkin monta vuotta.

Melko ainutlaatuisessa kuvassa nro 2 näkyy hyvin erot eri ikästen ja mallisten navigointilaitteiden välillä: Suurin on siis tämä mahonkinen kvadrantti. Sen oikealla puolella eebenpuinen Spencer, Brown & Rust:in oktantti 1800-luvun alusta. Näiden välissä ylhäällä Charles Piers:n valmistama sekstantti 1800-luvun lopulta. Ylhäällä oikealla Lyth:in valmistama kvintantti 1920-luvulta  

Kvadrantin kääntöpuolella on pienet puusta tehdyt jalkanupit (näkyy viimeisessä detalikuvassa) mutta yksi niistä puuttu, jäljellä enää pieni reikä. Laitteen keskellä oleva pitkulainen valkoinen laatta  ei mielestäni ole alkuperäinen. On hyvin tavallista että nämä luusta tehdyt pienet laatat ovat irronneet, koska ne ovat usein olleet ihan liimattuja mahonkiin kiinni, eikä se sitten kosteissa oloissa ole pysynyt. Laatassa on usein valmistajan nimi joten se tieto on hävinnyt laatan mukana. Kun puhutaan  Hadley’n kvadrantista se ei siis tarkoita että John Hadley on valmistaja, se on ainoastaan laitteen  "mallimerkintä" joka osoittaa että laite on Hadleyn alkuperäisen keksinnön mukainen, ennen lukuisia parannusvaiheita. Myös vanhat peilipinnat ovat kärsineet kuten yleensä. Ovat kaikki paikoillaan kuitenkin. Laitteen kääntöpuolella oleva toisen peilin hienosäätöruuvi on katkennut. Muuta huomautettavaa tässä ei mielestäni ole. Huomioitavaa että tuo pieni tyhjä kolo yläpeilin alapuolella (näkyy hyvin yhdessä detalikuvassa) siis on sitä varten että siihen voi tarvittaessa siirtää tuon alempana olevan suodinsetin. Eli siitä ei puutu mitään. (Sama seikka näkyy kuva 2:n uudemmassa oktantissa). 

Tässä on nyt käytännössä jokaisen sekstanti/oktantti kokoelman nro ykkönen, vanhempaa ei oikein taida löytyä.

Huippuharvinainen hyväkuntoinen vanha meriantiikki-esine!

Nouto Espoosta olisi tietenkin suotavaa tämän hintaluokan esineelle mutta voin toki tarvittaessa postittaa, täysin vastaanottajan vastuulla kuitenkin. 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


1 100 €
Ilmoitus on sulkeutunut 4.5.2024 12:33
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.