Tuote on myyty käyttäjälle kottonen hintaan 210 €

Kuvaus

Myydään parikymmentä laatikollista sekalaista tavaraa. Itsellä ei nyt aika riitä kirppishommiin, joten joku muu saa myydä nämä puolestani.

Laatikot täynnä, osa ei mene enää edes kiinni. Ei sisällä vaatteita / muutakaan lumppua. Jätesäkissä jotain verhoja, pöytäliinoja, retrokankaita yms. Kuvassa näkyvät korit yms. pakkaan vielä vaikka Ikean kassiin, kuljettamisen helpottamiseksi.

Mukana on kaikkea laidasta laitaan…mitä nyt ihmisiltä jää, kun aika jättää ja pitää tyhjentää talot / mökit. Tavarat sukulaisten kuolinpesistä (65 v., 83 v. ja 87 v. kuolleilta henkilöiltä). Tavaroita on ollut pakkaamassa muutkin kuin minä, joten ihan kaikkea sisältöä en osaa sanoa. Olen pyytänyt heittämään rikkinäiset tavarat suoraan roskikseen, joten sellaista riesaa ei enää ole.

Mukana mm. astioita, patoja, kattiloita, aterimia, keittiötyövälineitä, astiastoja, maljakoita, koriste-esineitä, sisustustavaraa, koruja, matkalaukkuja…yms. yms. Itse pakkaamissani astioissa oli mukana niin Pentikiä, Kultakeramiikkaa, Kermansavea, Arabiaa kuin Ikeaakin eli saat kirppispöydälle vähän kaikkea.

Samalla konmaritin myös oman perheen leluja, lastenkirjoja, nuortenkirjoja yms. mukaan kasaan. Näitä n. 4-5 laatikollista.

Mukana kirjoja, suurin osa kovakantisia dekkareita, romaneja yms. Lisäksi löytyy myös taidekirjallisuutta, ruokakirjoja, elämänkertoja, sotakirjoja yms. Mahdolliset tietosanakirjasarjat yms. höpöhöpöt pyydetty nakkaamaan pois.

Laatikkokasan kuljettaminen vaatii vähintään farmariauton ja peräkärryn…mieluusti pakettiauton. Pelkällä henkilöautolla turha yrittää hakea yhdellä kertaa.

Nouto kotoamme viimeistään su 19.9.2021. Kuljetus onnistuu max. 100 km päähän kodistamme, bensa- ja roudauskulut 50 eur….omat kantajat tulee olla siellä päässä.

Laatikot on pakattu ja nostettu sen jälkeen tuohon seinän viereen odottamaan noutoa. Suosittelen käsittelemään varovasti, ei ole paketoitu samaan tyyliin kuin paketoin aina lähettämäni paketit. Esim. joku lasi on voinut mennä rikki tms.

Tavarat viedään kaikki kerralla, kuntoluokitukseksi tyydyttävä, ettei vaan tule nurinoita jälkeenpäin.

Lisätty 16.9.2021 13:29

Nostelin vielä pari valaisinta mukaan kasaan sekä lisäsin muutamat verhot jätesäkkiin.

Yritin vielä laskea laatikot läpi ja taitaa mennä lähemmäs kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä laatikoiden määrä.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Hinta nyt:
210 €
Ilmoitus on sulkeutunut 16.9.2021 21:06
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.
16.9. klo 12:48

Järjestyykö kuljetus Turkuun jos maksaa teille 70 euroa kuljetuskustannuksia? Matkaa olisi Vihdistä 140 km noin.

16.9. klo 13:27

Onnistuu ko. summalla.

16.9. klo 12:39

Mikäli voitan huudon haen pakettiautolla.

16.9. klo 13:26

Hienoa :)

15.9. klo 18:07

Noudan, mikäli jää itselle

15.9. klo 18:46

Hienoa :)

15.9. klo 11:11
Kysymys poistettu.
15.9. klo 7:26

Nyt myydään kirpputoritavaraa, mikä lienee käy ilmi jo otsikostakin. En myy tähän hintaan omia tavaroitani nurkista. Ei siis myydä arvo-omaisuutta, vaan ihan perus kirppistavaraa, mitä ihmiset myy omista kaapeista pois esim. itsepalvelukirppiksillä.

14.9. klo 5:08

Kunnon kuvat myytävistä tavaroista helpottaisi kaupantekoa huomattavasti. Sääli tosiaan, että selkäsi reistailee.

13.9. klo 19:34

Saako laatikoista lisä kuvia päältä sähköpostiin?

13.9. klo 19:58

Hei. En pysty nostamaan laatikoita tällä selällä enää uudelleen, jotta saisin kuvattua. Hirveästi ei auta, jos kirjalaatikoissakin päällä näkyy kaksi kirjaa, kun alla on kymmeniä…niin täyteen pakattuja. Hinnan ei ainakaan pitäisi kenenkään päätä huimata.