Item image
Suosittu tuote1 / 1
HyväNuutajärvi

Osta heti

Sulkeutuu: 38pv 21h

7,00 €

Kuvaus

Suomen, Englannin ja USA:n suosituimmat singlet ja albumit vuosina 1966-1969

"On sanottu, että 60-luvun jälkipuoliskolla popmusiikki oli viimeisen kerran sekä viatonta että kaupallista. Monet aiemmin tutuiksi tulleet listasuosikit kuten The Beatles, The Rolling Stones, Bob Dylan ja The Beach Boys tekivätkin juuri tuolloin uransa loistokkaimmat levytykset. Niiden rinnalla matkasivat maineeseen monet uudet tulokkaat: Jimi Hendrix, Janis Joplin, Doors, The Monkees, Cream, Aretha Franklin, Creedence Clearwater Revival... Suomessa levymyyntitilastojen valtiaita olivat Danny, Tapani Kansa, Fredi, Kai Hyttinen, Päivi Paunu ja monien harmiksi/riemastukseksi myös Irwin Goodman, Martti Innanen ja Simo Salminen.

Onnenpäivät 2 kertoo perinpohjaisesti yli 200 menestys-singlen ja LP-levyn kiehtovat tarinat ajalta, jolloin populaarimusiikkiin liittyivät olennaisena osana niin teema-albumit kuin tangoparodiatkin, psykedelia ja purkkamusa, Hair-musikaali ja Iltatuulen viesti. Listojen kärkeen oli monta tietä.

Jake Nymanin suosittuun radio-ohjelmaan perustuva Onnenpäivät 2 saattaa aiheuttaa suurissa ikäluokissa miellyttäviä nostalgisia värähtelyitä kun taas vähän nuoremmille se on jännittävä seikkailuretki menneen musiikin maailmaan. Jotkut vanhoista suosikeista ovat enää muisto vain, jotkut jatkavat edelleenkin vierimistään:

"Minulta on kysytty että onko tämä teidän viimeinen kiertueenne siitä saakka kun täytin yhdeksäntoista." - Mick Jagger" [takakansi]

 

Tammi 1995, 1. painos. Kovakantinen.

 

Hieman kulumaa.

 

Myyjä

a
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus5,00 €
NoutoIlmainen
Toimitusehdot:XXS-lähetys (toimitetaan postilaatikkoon). Pehmustettuna 6,00 (S-paketti).

Lisätiedot

Sijainti:31160 NUUTAJÄRVI
Kunto:Hyvä
Osasto:Musiikki
Lisätty:03.05.2026 klo 14.59
Sulkeutuu:30.08.2026 klo 14.33
Kohdenumero:643533204

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos