Voro

Huima fantasiaseikkailu kaikenikäisille lukijoille!

VORO 1: Kolmen kuninkaan aarre
VORO 2: Tulikiven armieja
VORO 3: Jumalten hauta

Kukkosen kuvittama ja kertoma Voro on ainutlaatuinen suomalainen sarjakuvaromaani, kansainväliset mitta puut täyttävä taianomainen fantasiaseikkailu kaikenikäisille lukijoille. Upea piirrosjälki yhdistää elementtejä eurooppalaisesta ja japanilaisesta sarjakuvasta.

Voro : Kolmen kuninkaan aarre

Kirjan nimen Voro on Lilja, mestarivarkaan urasta haaveileva tyttö. Liljan opettaja, mestari Seamus, on tytön tukena, mutta varkaiden kilta ei suostu antamaan Liljalle kunnollisia ryöstökeikkoja, vaikka Lilja haluaisi osoittaa taitonsa.

Salakuunneltuaan keskustelua Seamusin ja killan johtajan välillä Liljalle selviää, mitä mieltä killan johtaja Liljan tulevaisuudensuunnitelmista on, Lilja päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä. Hän varastaa röyhkeästi killan johtajalta toimeksiannon ryöstökeikalle.

Keikka on vaikea, mutta Lilja onnistuu kuin onnistuukin varastamaan vaaditun reliikin, pienoisten hankaluuksien kautta. Lopputulos ei kuitenkaan ole aivan odotettu, vaan Lilja päätyy sekaantumaan vähän turhan isoihin asioihin – mutta kun on kerran joutunut soppaan mukaan, ei voi muutakaan kuin mennä mukana.

Janne Kukkonen nappasi tällä esikoisteoksellaan A. W. Yrjänän myöntämän Sarjakuva-Finlandian. En ihmettele – jälki on esikoisteokseksi vaikuttavaa ja Voro yksinkertaisesti todella hyvää sarjakuvaa.

Takakansi lupaa, että Voro on ”taianomainen fantasiaseikkailu kaikenikäisille lukijoille”, eikä juurikaan liioittele: sisältö on muutamaa verisempää tappelukohtausta ja paria kirosanaa lukuunottamatta kouluikäisillekin sopivaa, ja jännittävä seikkailutarina taas sopii hyvinkin kaikenikäisille seikkailusarjakuvan ystäville. Maailma on hyvällä tavalla rujo ja siloittelematon, se ei tunnu lapsille tehdyltä, mutta ei toisaalta mässäile raakuuksillakaan. Ikäsuositus voisi olla noin kymmenvuotiaasta ylöspäin, vähän lapsen herkkyydestä riippuen.

Kun piirrosjälkikin on erinomaista, Voroa ei voi olla suosittelematta lämpimästi. Kukkonen on animaatio-ohjaaja, joten toiminnalliset kohtaukset ovat eläväisiä ja taiten tehtyjä.

Vähän kyllä harmittelen Kukkosen päätöstä tehdä Voro mustavalkoisena. Toimii se näinkin, mutta nyt maailman värikylläisyyden joutuu kuvittelemaan. Käytännöllisistä syistä ymmärrän hyvin, miksi kirja on mustavalkoinen: näinkin kirjan tekemiseen meni puolitoista vuotta aikaa täysipäiväisesti.

Hienoa työtä joka tapauksessa. Tämä albumi on kuulemma trilogian ensimmäinen osa, mutta asia on hoidettu taiten: suurempi tarinan kaari jää herkullisesti auki, mutta albumin mittakaavassa tarina saadaan siististi pakettiin.

Voro 2 : Tulikiven armeija

Vuonna 2016 Janne Kukkonen tepasteli suomalaiselle sarjakuvakentälle esikoisteoksellaan Voro : Kolmen kuninkaan aarre ja voitti siltä seisomalta Sarjakuva-Finlandian. Voitto oli ansaittu; huolella rakennettu perinteinen fantasiaseikkailu toimi hyvin, mitä nyt kesken jäänyt tarina pisti miettimään voiko jatko-osa lunastaa ensimmäisen osan asettamat korkeat odotukset.

Voro 2 : Tulikiven armeija pyyhkii onneksi huolet tieltään, sillä se on yhtä tinkimätöntä jälkeä kuin esikoinenkin ja monin paikoin myös ylittää sen. Jatko-osan etuna ovat tietysti jo ennestään tutut hahmot, joten tarinaan voidaan hypätä suoraan kuin valmiiksi lämmitettyyn kylpyyn.

Edellisen osan edesottamusten jälkeen Lilja ja Seasmus kokevat maisemanvaihdoksen tekevän hyvää. Menneisyys ei jätä kaksikkoa kuitenkaan rauhaan, sillä Paloheimon mahti nousee, panokset kovenevat ja pian kaksikko on taas törmäyskurssilla oikeastaan ihan kaikkien kanssa. Kaiken keskipisteessä on muinainen talismaani, jonka haltija hallitsee myyttistä Tulikiven armeijaa. Pienen voron tehtävänä on pian varmistaa, että se ei joudu vääriin käsiin, helpommin sanottu kun tehty tosin!

Juonen kuljetus on jälleen kerran ensiluokkaista. Voro 2 on jopa pidempi kuin ensimmäinen osa, joten juonta rakennetaan rauhassa ja lukija pääsee uppoutumaan herkulliseen maailmaan ja Liljan ja Seasmuksen väliseen sanailuun. Ehkä muistini tekee tässä tepposet, mutta kaksikon välinen dynamiikka iskee toisessa osassa voimakkaammin kuin Kolmen kuninkaan aarteessa.

Silmiinpistävää sarjakuvassa on jälleen kerran myös Kukkosen pettämätön tapa kuvata toimintaa. Liljan liikkeet, vauhti sekä kekseliäät tavat ratkaista taistelut ovat todellista silmänkarkkia – ja fantasiaseikkailusta kun puhutaan – myös olennainen osa juonenkuljetusta. Kukkosen tausta animaatiossa näkyy sarjakuvassa hyvin selvästi.

Ainoa kohta, mikä tökki itselleni, oli sarjakuvan loppupuolella esiintyvä uusi hahmo, jonka tehtävänä oli käytännössä selittää päähenkilöille, mistä kaikessa oikein on kysymys ja mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Helppo Deus Ex Machina -ratkaisu tuntui jonkinlaiselta luovuttamiselta, jotta juonessa päästäisiin vihdoin itse loppuhuipennukseen.

Voro 2 : Tulikiven armeija on kaikin puolin loisto paketti, joka lunastaa odotukset ja pistää innolla odottamaan kaukaisuudessa siintävää kolmatta osaa, suosittelen!

Voro 3 : Jumalten hauta

Janne Kukkosen Voro-sarjakuva on edennyt niin vahvasti, että hieman jopa hermostutti tarttua tähän viimeiseen osaan. Fantasiassa kun tuppaa usein olemaan sellainen ongelma, että itse matka on lopulta mielenkiintoisempi kuin eeppiseen finaaliin tukehtuva lopputulos. Voron kolmas osa ei aivan tyystin vältä tätä ongelmaa, mutta onnistuu kuitenkin paremmin kuin ensi alkuun pelkäsin.

Nuorella Liljalla on ongelma. Viime osan lopussa kuoleman käsiin päätynyt voro on päästänyt valloilleen voimat joita ei voi hallita, ja nyt on tilinteon paikka. Onneksi nuori sankaritar ei jää sanattomaksi edes kuoleman edessä ja saa peräti keploteltua asiat siihen malliin, että kuolema tulee messiin mukaan katsomaan, että hommat hoidetaan kuin pitää. Tässä onkin yksi iso syy miksi pidän tästä viimeisestä osasta. Kalma, Unholan herra tuo kerrontaan tarvittavaa huumoria ja myös Tulikiven heimon shamaani saa tarinassa suuremman roolin, osoittautuen yllättävänkin mielenkiintoiseksi ja sympaattiseksi hahmoksi.

Lopussa on sitten tietysti luvassa kunnon mäiskettä ja jumalten valtapeliä. Jos nyt fantasia-genren yleisistä konventioista puhutaan niin Voro ei koskaan ole ollut genrensä sisällä erityisen omaperäinen, ja erityisesti eräs Liljan menneisyydestä paljastuva salaisuus on sen verran kulunutta laatua, että se aiheutti lähinnä pitkän huokaisun. Loppua kohden Kukkonen kuitenkin terävoittää kirvestään, ja sen kummemmin mitään paljastamatta, loppu on kuin onkin tarpeeksi omaperäinen ja myös tarinan epilogi tuntuu omalta osaltaan tyydyttävältä.

Näin kolmannen osan luettua voi hieman miettiä mitä tästä trilogiasta jäi lopulta käteen. Vaikka Voro ei kenties ole maailman omaperäisin tarina, niin se ei loppujen lopuksi hirveästi haittaa, sillä tarinan vetovoima on sen erinomaiset hahmot, joita korostaa Kukkosen ilmeikäs piirustustyyli. Sarjakuvan toiminnallisuus on myös omaa luokkaansa, harva piirtäjä saa toimintakohtaukset elämään kuten Kukkonen. Sitä paitsi, nimenomaan sarjakuvien puolella fantasiaa ei turhan paljon nähdä, ainakaan suomalaisilta tekijöiltä, joten onhan tämä siinä mielessä pikemminkin tervetullutta vaihtelua. Tasoltaan Voro kestää vertailun melkeinpä mihin tahansa kansainväliseen menestyssarjakuvaan, joten pakkohan sarjakuvaa on suositella.

Ainoa harmistuksen aihe on oikeastaan se, että suomalainen versio on ja pysyy harmaan sävyissä, siinä missä ainakin ranskankielinen versio on komeasti väritetty. Toivoa sopii, että värillinen painos olisi joku päivä mahdollista saada myös Suomen markkinoille. Toivon myös, että Kukkonen ei polttanut itseään loppuun tämän aivan massiivisen viimeisen osan parissa, vaan jaksaa jatkaa sarjakuvien parissa tulevaisuudessakin. Miehessä on selvästi potentiaalia vaikka mihin.

Myydään kaikki kolme kirjaa yhdessä - ei yksitellen

Janne Kukkonen (s. 1983) Janne Kukkonen (s.1982) on Lybeckerin opistossa ja Turun taideakatemiassa opiskellut animaatio-ohjaaja ja Sarjakuva-Finlandialla palkittu sarjakuvantekijä. Voro-trilogia on hänen ensimmäinen sarjakuvateoksensa.