Ilmoitus on sulkeutunut
Jansson - Lemmetyinen : Kun luostarin muurit murtuvat
Kuvaus
KAHDEN MARIASISAREN TIE EVANKELIUMIN VAPAUTEEN
Marianne Jansson ja Riitta Lemmetyinen liittyivät nuorina Mariasisarten luostariyhteisöön Darmstadtissa.
He palvelivat Saksassa, Norjassa ja Suomessa lähes 20 vuotta.
Vähitellen he alkoivat kuitenkin kysellä:
Onko oikein, että kristillisellä järjestöllä on salainen oppi?
Onko oikein, että kristillisen sanoman levitykseen lahjoitetut varat käytetään maanalaisiin varastoihin, joihin on kätketty traktoreita, ruokaa, kirjoja odottamaan atomisodan jälkeistä aikaa?
Onko oikein, että johtaja on ainoa, joka voi antaa anteeksi?
Pitääkö meidän auttaa Kristusta sovitustyön loppuunsaattamisessa?
Miten palljon tulee uskoa vahvan johtajan "ilmestyksiin"?
Kirjoittajat kertovat kokemuksistaan luostarin sisäisestä elämästä ja perustavat väitteensö lainauksiin salaisista puheista ja opeista.
Ahdas, lakihenkinen ja vinoutunut opetus johti kirjoittajat luostarielämästä luopumiseen ja sisäisen vapayden löytämiseen.
He ryhtyivät opiskelemaan teologiaa ja suorittivat maisterin tutkinnon vuonna 1995.
Nykyisin he toimivat Suomen evankelisluterilaisen kirkon piirissä opetustyössä Akasia-säätiön palveluksessa.
Otava 1998, 2p, 255 sivua.
Kovakantinen + kansipaperit.
Valokuvaliite.
Kansipaperissa jonkin verran kulumaa ja yhdellä sivulla pieni repeämä.
Yhdistelen postikuluja.
Osta heti
4 €
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.