Jarkko Laine: Sateen ääni on niin yksinäinen ääni

Runoja.

Teos on riisuttu ja vähäeleinen. Laine palaa siinä rakkaimpiin teemoihinsa: sateeseen, yksinäisyyteen, kaupunkiin ja ajan kulumiseen.

Nimi kuvaa hyvin kokoelman tunnelmaa. Sade ei ole vain sääilmiö, vaan metafora yksinäisyydelle ja maailman tarkkailulle. Runoissa on läsnä luopumisen rauha ja kirkas katse, joka ei enää kaipaa suuria selityksiä.

Teoksessa on viittauksia Laineen nuoruuden Turkuun ja beat-vuosiin, mutta ne nähdään nyt vuosikymmenten etäisyydeltä. Esikoisteos Villiintyneen puun (1967) kiihkeys on vaihtunut hiljaiseen hyväksyntään.

Runot ovat lyhyitä ja kirkkaita kuvia. Laineen tunnettu oppineisuus on edelleen läsnä, mutta se on sulautunut osaksi arkista havaintoa niin saumattomasti, ettei se tunnu alleviivatulta.

Otava.

Sidottu, kovakantinen.

2000.

91 s.

Ei kynämerkintöjä.