Item image
Suosittu tuote1 / 1
HyväNuutajärvi

Osta heti

Sulkeutuu: 37pv 4h

3,00 €

Kuvaus

"Mannerheim-ristin ritari, eversti Joppe Karhunen kertoo teoksessaan suomalaisten hävittäjälentäjien sodasta kuvauksen keskittyessä lähinnä maineikkaan 24:n hävittäjälaivueen 3. lentueen vaiheisiin. Tämä llmavoimiemme valioyksikkö oli todella vaateliaan nimensä veroinen, sillä 3. lentueen ohjaajista nimitettiin kaikkiaan viisi sodan loppuun mennessä Mannerheim-ristin ritareiksi.

Joppe Karhunen on kertojana asiallinen ja miehekkään rehti. Hänen lyhyet, välähdyksenomaiset kuvauksensa johtamansa ritarilentueen taistelulennoista ovat koruttomuudessaan vaikuttavaa todellisuutta. Kertoessaan onnistuneesta uhkayrityksestä tai vaikeissa olosuhteissa käydystä voitokkaasta ilmataistelusta hän ei suurentele eikä liioittele tapahtumia, eikä myöskään kaihda antamasta tunnustusta sille, joka sen ansaitsee. Niin lentueen päällikkö kuin hänen alaisensa lentäjätoverit olivat vaikean ja vaativan tehtävänsä tasalla. Heissä yhdistyvät rohkeus, voima ja taito, heille oli ominaista myös pettämätön yhteenkuuluvaisuuden tunne ja kursailematon huumori. Joppe Karhusen teos on samalla tarina Brewster-hävittäjäkoneista: kirjoittaja sanookin tarkoituksenaan olevan »tehdä kunniaa Brewstereille ja niitä ohjanneille ritarilentueen miehille».

Eversti Karhusen »Ritarilentueessa» kuvaamat tapahtumat liittyvät Suomen ilmavoimien historian mielenkiintoisimpaan ajanjaksoon. Suomalainen hävittäjälentäjä kasvaa näillä sivuilla väkeviin yksilöllisiin mittoihin.

Ritarilentue on uusintapainos vuonna 1956 ilmestyneestä Joppe Karhusen esikoisteoksesta." [takakansi]

 

Apali 2007, 3. painos. Pehmeäkantinen.

 

Hieman kulumaa.

 

Myyjä

a
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus3,50 €
NoutoIlmainen
Toimitusehdot:Helpostikuoressa.

Lisätiedot

Sijainti:31160 NUUTAJÄRVI
Kunto:Hyvä
Lisätty:21.05.2026 klo 23.21
Sulkeutuu:28.08.2026 klo 23.44
Kohdenumero:644785334

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos