Item image
1 / 1
HyväEspoo

Osta heti

Sulkeutuu: 120pv 0h

6,00 €

Kuvaus

Anni Polvan elämä ja teokset, Teos 2025, sid., 261 s., kovakansi-

Anni Polviander, alun perin Anni Heinonen ja taiteilijanimeltään. Anni Polva ajautui 1960-luvulla edustamaan kirjallisuuspiireissä huonoa kirjallisuutta, ”alatason viihdettä”. Polvan sorto huipentui pyrkimykseen kieltää yleisiä kirjastoja ostamasta kirjailijan teoksia lainakokoelmiin. Armoa eivät saaneet nuorille suunnatut Tiina-kirjatkaan, joita pidettiin konservatiivisina ja yhteiskunnallisista epäkohdista piittaamattomina. Salanimellä Kyllikki Heino vuonna 1973 julkaistu romaani Minulla ei ketään sai ansaitusti erinomaiset arvos­telut, kun kriitikot eivät tienneet kiittävänsä kirotun Anni Polvan kirjoittamaa kirjaa.

Juha Hurme kertoo lapsuutensa taidekasvattajan Anni Polvan tarinan sankarin tarinana. Hurmeen mukaan Anni Polva oli rohkea ja päättäväinen ihminen, joka kirjoitti loisteliaasti, kun sille päälle sattui. Elettiin koti­rintamalla (1981) saattaa Hurmeen mukaan olla kiintoisin sotaromaani kautta aikojen. Hurmeen teos näyttää, miten painosten kuningatar Anni Polva oli Suomen nuijituin nainen, sitkein selviytyjä ja lopullinen voittaja.

Myyjä

P
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus5,40 €
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:02620 ESPOO
Kunto:Hyvä
Lisätty:16.10.2026 klo 21.51
Sulkeutuu:13.02.2027 klo 23.30
Kohdenumero:654109711

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin