Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Teos 2011, sid., 496 s., ylivetokansi. Etukannessa vanhan hintalapun liimajölki, muten sisti.

Urheilulajien synty -teoksessa selvitetään, miten nykyaikainen kilpaurheilu alkoi. Huomattava osa nykyään harrastetuista lajeista sai alkunsa 1800-luvulla, jolloin niiden säännöt ja kilpailumuodot vakiintuivat. Suuri osa lajeista kehitettiin Englannissa, josta ne levisivät nopeasti ympäri maailman. Kirjassa on runsaasti uutta tietoa, sillä viime vuosikymmeninä suoritettu urheiluhistorian ja -sosiologian tutkimus on avartanut käsitystä modernin urheilun kehitysprosessista.

Myös urheilulajien saapumisesta Suomeen ja niiden varhaisvaiheista maassamme riittää uutta kerrottavaa. Esimerkiksi Historiallinen sanomalehtiarkisto ja Suomen urheiluarkiston vastaanottama uusi lähdeaineisto tarjoavat runsaasti uutta ja merkittävää tietoa urheilukulttuurimme ensi askelista. Suomessa urheiltiin yllättävän monipuolisesti vuosikymmeniä ennen Hannes Kolehmaisen saavutuksia Tukholman olympiakisoissa 1912.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


5 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 29.4.2024 14:18
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.