Juha Mälkki: Herrat, jätkät ja sotataito - Kansalaissotilas- ja ammattisotilasarmeijan rakentuminen 1920- ja 1930-luvulla 'talvisodan ihmeeksi'

SKS 2008/, nidottu, 364 sivua

Talvisodan ihme sekä talvisodan henki liittyvät nyky-ymmärryksessämme edelleen jonkinlaiseen käsittämättömään tai jopa yliluonnolliseen tapahtumasarjaan. Niiden on nähty muodostavan (edelleen) merkittävän osan suomalaisesta kansallisesta itseymmärryksestä. Kansainvälisissä nykyarvioissa on tosin esitetty, että suomalaisuudessa on edelleen liian paljon talvisotaa kansallisessa psyykessä. Tutkimuksilla on tosin ensin selvitettävä, mikä ylipäätään oli muodostamassa sitä, minkä nähdään negatiivisesti juurtuneen osaksi suomalaisuutta. "Tuntematon talvisota" saa tässä tutkimuksessa uudet kasvot, joka muotoutuu muun muassa tuhansista sivuista aikailaisten kirjoittamaa muistitietoaineistoa.

Talvisodan kansalaissotilaiden sekä ammattisotilaiden muodostaman organisaation luonnetta tunnetaan ja ymmärretään huonosti. Talvisodan ihme ei rakentunut kiväärien ja tykkien tai edes puolustussuunnitelmien varaan, vaan siitä että organisaation alataso oli ylipäätään halukas käyttämään sotamateriaalia ja toteuttamaan sotataidon määrittämää taktiikkaa. Sotilaalliseen suorituskykyyn liittyneet kysymykset olivat sosiaalisia, joten niitä pitää myös selittää sosiaalisella (vrt. Émile Durkheim).

Talvisodan sotilaallinen suorituskyky ei rakentunut sattuman varaan, vaikka se ehkä yllättikin vaikuttavuudellaan. Suorituskykyyn liittyvät rakennusaineet, sotilaallisen kyvykkyyden aineettomat elementit, olivat muotoutuneet rauhan aikana yhteiskunnassa sekä varuskunnissa ammattisotilaiden ja sotilasvaatteet päälleensä pukeneiden kansalaisten välisten jännitteiden mutta myös kompromissien tuloksena. Asepalvelus integroi siviilikansalaisen asevoimaan mutta samalla sen avulla myös ammattisotilaille muodostui selvä käsitys kansalaissotilaan sietokyvyn rajoista, jonka ylittämisen jälkeen olisi asevoiman sisäinen koheesio voinut tuhoutua. Asevoima oli lopulta yhdistelmä ammattisotilaiden edustamaa virallista julkisuuskuvaa sekä kansalaissotilaiden osoittamaa epävirallista näköisyyttä. Näiden kahden pääryhmän väliset näkemyserot esimerkiksi sotilaallisen kurin merkityksestä saattoivat olla varsin kaukana toisistaan. Äärimmillään näkemyserot saattoivat olla sotaa edeltävässä asevoimaorganisaatiossa jopa samankaltaiset mitä Väinö Linna kuvaa Tuntemattomassa sotilaassa alikersantti Rokan sekä kapteeni Lammion välillä. Mekaanisesti tottelevasta ihmismassasta ei siis ollut kysymys, ei edes rauhan aikaisen varusmiespalveluksen aikana. Epäsotilaalliselta ja osin jopa kurittomalta näyttävä etulinjan sotilas toimi lopulta enemmän metsätyömailla sisäistetyn, kuin kasarmilla vaalitun kurin ideaalin hengessä. Tämä epävirallinen kurijärjestelmä ei kuitenkaan vähentänyt sotilaallista suorituskykyä, vaan päinvastoin, tehosti sitä merkittävästi.