Kuvaus

 Juhani Lompola - Samurait
Japanin klassisia sankaritarinoita

Samurait, miekkamiehet vailla vertaa, tunnetaan kautta maailman etenkin monista jännittävistä elokuvista. Mutta näistä rohkeista, urheista ja uskollisista tupsutukkaisista sotureista on jo kauan ennen elokuvia kerrottu Japanin klassisessa kirjallisuudessa. Tarinoissa kuvataan samuraiden taisteluita, ihanteita ja aatemaailmaa, johon kuuluu myös äärimmäinen vastuun ottaminen. Tarvittaessa toteutettiin perinteinen harakiri itsemurha eli seppuku , kuten samurait itse sitä kutsuivat.

Samuraiden ajatusmaailma jopa harakireineen vaikuttaa yhä elävällä tavalla modernin Japanin yhteiskunnassa, vaikka samurait ilmiönä katosivat jo yli sata vuotta sitten.

Suomeksi samurai kirjallisuutta on ilmestynyt kovin vähän. Tämä kirja korjaa osaltaan tilannetta tuomalla suomalaisten luettavaksi viisi kuuluisaa sankaritarinaa Japanin klassisesta kirjallisuudesta. Tarinoiden lisäksi Japanissa pitkään asunut kirjailija Juhani Lompolo kertoo samurailuokan historiasta, koulutuksesta, taisteluista ja samuraiden taidosta laatia sopiva runo kulloiseenkin tilanteeseen. Värikästä tekstiä rikastuttaa runsas kuvitus.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 85 vrk 22 h 2 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

13 € Sulkeutuu 85 vrk 22 h 2 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.