Item image
Item image
Suosittu tuote1 / 2
HyväVantaa

Osta heti

Sulkeutuu: 59pv 17h

6,00 €

Kuvaus

Blu-ray.
Katselee Suomen historian yhdestä kulmasta.
Puhuttelee.

Juice on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut suomalainen elämäkertaelokuva, jonka on ohjannut Teppo Airaksinen. Elokuva kertoo muusikko Juice Leskisen elämästä. Pääosassa Leskistä esittää Riku Nieminen. Muissa pääosissa esiintyvät Iida-Maria Heinonen, Pekka Strang, Antti Tuomas Heikkinen, Silmu Ståhlberg, Ilkka Heiskanen ja Anna-Leena Sipilä.

Rooliaan varten Nieminen joutui ensin laihduttamaan itseään 10 kiloa päästäkseen Juicen nuoruusmittoihin ja sitten lihottamaan itseään 26 kiloa päästäkseen Juicen myöhempiin mittoihin. Nieminen laulaa myös elokuvassa itse kaikki Juicen kappaleet. Elokuva on kuvattu kokonaan filmille, jota kului 10 kilometriä ja kuvauspäiviä elokuvalle kertyi 36.

Juice sai ensi-iltansa 26. joulukuuta 2018. Elokuva sai eniten Jussi-ehdokkuuksia vuoden 2019 gaalassa kahdeksalla ehdokkuudella. Se palkittiin parhaasta pukusuunnittelusta, maskeeraussuunnittelusta ja kuvauksesta.

Näyttelijät

 Riku Nieminen … Juice Leskinen  

 Iida-Maria Heinonen … Marja  

 Pekka Strang … Harri Rinne  

 Antti Tuomas Heikkinen … Mikko Alatalo  

 Silmu Ståhlberg … nuori Juice Leskinen  

 Ilkka Heiskanen … isä  

 Anna-Leena Sipilä … äiti  

 

Myyjä

L
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus4,00 €
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:01300 VANTAA
Kunto:Hyvä
Osasto:Kotimaiset
Lisätty:23.05.2026 klo 11.29
Sulkeutuu:20.09.2026 klo 13.13
Kohdenumero:644875466

Suodattimet

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos