Juna (The Train) (uusi muoveissa)

Huutokauppa
3,00 €
+ palvelumaksu 0,51 €
12pv 23h
Sulkeutuu
Kuvaus
Juna (The Train) on yhdysvaltalais-ranskalais-italialainen sotaelokuva vuodelta 1964. Elokuva perustuu Rose Vallandin kirjaan Le front de l’art, ja tapahtumat sijoittuvat toiseen maailmansotaan. Käsikirjoituksen laativat Franklin Coen ja Frank Davis, ja elokuvan ohjasi John Frankenheimer. Pääosissa nähdään Burt Lancaster, Paul Scofield ja Jeanne Moreau.
Juna oli vuonna 1965 Oscar-palkintoehdokkaana parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Elokuva oli samana vuonna myös BAFTA-ehdokkaana parhaan elokuvan kategoriassa.[1]
The New York Timesin kriitikot valitsivat Junan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.
(Pahoittelen suuresti ilmoituksessa olevan kuvan laatua. Tuotteen laatu on kuitenkin loistava ja sehän se pääasia onkin.)
Käytän ”Huuto Turvaa”: Koska olen aikanaan joutunut huijareiden kynsiin. Myyn kahta eri kokoelmaa ja olen suostunut hoitamaan tämän, vain Huuto Turva uudistuksen takia. Toivon että kunnioitat päätöstäni ja maksat huutosi Huuto Turvan mukaisesti 3 vrk:n sisällä. Jos samaan kirjekuoreen saadaan laitettua kaksi elokuvaa, laitan toisen elokuvan sisälle 5€ setelin. Näin saadaan kompensoitua ylimääräinen postikulu, jonka olet joutunut maksamaan. Pyrin katsomaan onko samalle ostajalle tulossa toinen vuorokauden aikana toinen huuto, jolloin saadaan kaksi leffaa samaan kuoreen. Pitkiä aikoja en voi odottaa, koska lähetysten virheriski kasvaa. Tavoitteeni on postittaa lähetykset päivittäin. Lisään elokuvia myyntiin viikoittain. Toivon että jos et hyväksy Huuto Turvan mukaista kaupankäyntiä, et myöskään huutaisi pilailu huutoja. Pilailu ja maksamattomat huudot vaikeuttaa merkittävästi kauppojen seuraamista, kun pilailu huutoja ei saa poistettua listauksesta. Kiitos ja hyviä kauppoja.
Myyjä
Toimitus ja maksu
Huutohistoria
Lisätiedot
Suodattimet













