Kaappari, DVD, sis. postikulut

Item image
Item image
Suosittu tuote1 / 2
UudenveroinenRiihimäki

Huutokauppa

Korkein huuto0 huutajaa

2,00 €

+ palvelumaksu 0,47 €

5pv 0h

Sulkeutuu

Kuvaus

Konekaappaus, joka pysäytti Suomen 1978. Bisneksissään epäonnistunut oululainen liikemies Aarno Lamminparras on vaikean paikan edessä: hänen maineensa on tahriintunut liiketoimintojen epäonnistumisten myötä ja hän on hyvin katkera koko yhteiskunnalle. Pitkä avioliitto on sekin rakoilemassa vaimon kyllästyttyä miehensä vuoristoratamaiseen tunne-elämään ja viime aikojen toivottomaan lamaantumiseen: Aarno on menettänyt kiinnostuksensa kaikkeen. Vaimonsa puoliksi pakottamana Aarno lähtee kuitenkin työnhakumatkalle Helsinkiin, tarkoituksenaan aloittaa uusi elämä.

Kun lento AY405 Oulusta Helsinkiin kohoaa taivaalle, viisihenkinen miehistö ja matkustajat eivät tiedä, millainen pitkäperjantai heillä on edessä. Suomen ensimmäinen lentokonekaappaus pysäyttää koko maan valtiovaltaa myöten. Lentäessään ympäri Suomea ja ulkomaita Lamminparras asettaa paitsi miehistön lujille, myös valtavia lunnasvaatimuksia, joiden loppuunsaattaminen on työlästä 1970-luvun lopun Suomessa. Tieto kulkee lankapuhelinten välityksellä eikä lentokenttävirkailijoiden manuaaleissa ole ainoatakaan ohjetta, miten toimia, kun lentokone on kaapattu

Valmistusvuosi: 2013

Pääosissa: Aake Kalliala, Elina Keinonen, Hannu-Pekka Björkman, Jussi Vatanen, Kari Hietalahti, Maija Junno, Merja Larivaara, Ville Myllyrinne

Ohjaus: Aleksi Mäkelä

Kesto: 1 h 44 min

Tekstitys: suomi, ruotsi

Myyjä

p
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Maksutapa:Huuto Turva
Toimitustapa:
NoutoIlmainen
Myyjä toimittaaIlmainen

Huutohistoria

Ei huutoja vielä.

Lisätiedot

Lähtöhinta:2,00 €
Minimikorotus:0,50 €
Sijainti:11120 RIIHIMÄKI
Kunto:Uudenveroinen
Osasto:Kotimaiset
Lisätty:03.06.2026 klo 08.53
Sulkeutuu:17.06.2026 klo 01.37
Kohdenumero:645639143
Katselukerrat:0

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos