Kaava-arkit Suuri Käsityölehti 11/1993
Kuvaus
Kaava-arkit Suuri Käsityölehti 11 / 1993
Sisältää kaavat ja ohjeet: naisen lenkiin, lapsen mekkoon, toiseen lapsen mekkoon, kolmanteen lapsen mekkoon, naisen paitaan, toiseen naisen paitaan, kolmanteen naisen paitaan, tanssiais/vanhojenpäiväpukuun, lapsen haalariin, toiseen lapsen haalariin, kolmanteen lapsen haalariin, neljänteen lapsen haalariin, naisen anorakkiin, taaperon haalariin, lapsen aluspaitaan, tytön alushousuihin (pitkät), pojan kalsareihin, lapsen kypärämyssyyn ja lapasiin, nalleen, naisen aamutakkiin, dinosaurukseen, pesukintaaseen ja selänpesijään, naisen säkkihousuihin, liiviin+tossuihin+lippikseen, mokkasiineihin, naisen alusasuihin: body+lahkeelliset alushousut+pikkuhousut+aluspaita/toppi, meikkipusseihin, lierihattuihin, pipoon. Lisäksi mukana on myös neuleohjeet sydän/kukka-aiheisiin kirjoneuleisiin aikuiselle ja lapselle.
Talteen lehdestä on otettu muutamia kuvasivuja, joten kaikista malleista ei ole valokuvaa. Kuitenkin kaikki ohjesivut ovat tallessa.
Kaava-arkit ovat kellastuneet, mutta ne ovat kuitenkin ehjiä. Myös kuva- ja ohjesivut ovat kellastuneet. Sivut ovat kuitenkin ihan hyväkuntoiset.
Pakkaan mielelläni useamman huudon samaan pakettiin. Toimituskulut määräytyvät paketin painon ja mittojen mukaan.
Perheessä ei ole lemmikkejä eikä tupakoida.
Laitan nyt kaiken ylimääräisen ja minulle tarpeettoman myyntiin. Toivottavasti tavaroille löytyy uusi koti näillä kohtuullisilla hinnoilla ja, että ne ovat vielä jollekin toiselle hyödyksi.
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Hintaehdotukset
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.