Kuvaus

Kari Peitsamon Pieni punainen kirja


Tammikuussa 2007 julkaistu ''Kari Peitsamon Pieni punainen kirja'' sisältää kolmenkymmenen vuoden ajalta kuusikymmentä Peitsamon kirjoittamaa yhteiskunnallista lyriikkaa. Mukana on mm. tutut ''Vedestä nousee kasvi'', ''Kauppaopiston naiset'' ja ''On uuden vasemmiston aika'', mutta myös vähemmälle huomiolle jääneitä ja osin kokonaan aiemmin julkaisemattomia tekstejä. Uusia tekstejä ovat mm. ''Karin virallinen vaalibiisi'' sekä lyriikkakokoelman päätökseksi valittu ''In The Name Of Mr. Chuck Berry'', jotka summaavat hyvin Peitsamon kehitystä taiteilijana ja yhteiskunnallisena keskustelijana. Rock´n´roll on kaikkien ideologioiden äiti. Se on tauti, jonka sivuoireena syntyy ilo. Ja ilman iloa ei ole sen paremmin elämää tai sosialismia, Peitsamo itse tiivistää perustellen viimeksi mainitun tekstin mukaan ottamista kirjaan.

Kari Peitsamon Pieni punainen kirja on samaan aikaan sekä ajaton että ohimenevä teos, joka tarkastelee maailmaa moniulotteisesti mutta usein myös epäsovinnaisesti ja provosoivasti. Mitä pidemmälle Peitsamon ura on edennyt, sitä rohkeammin hän on haastanut yleisönsä ottamaan kantaa puolesta tai vastaan.

Sisältö:

Andreas Baader song
Att vara indian
Aurinko
Bastiljiin, otaksun
Blub blumb molskis
China blues
Europarlamenttiin
Have you ever been to USA?
Hoorray for Pönäkkä
Ihmisiä ulkoiluttavat koirat
Ilpo
In the name of mr. Chuck Berry
Kari Peitsamon ensimmäinen protestilaulu
Karin virallinen vaalibiisi
Kauppaopiston naiset
Koira
Kommunisti oon
Koputa kolmasti (oveen rakkauden)
Kun tukka lähtee
Kun tuomio julistetaan
Kuolleiden kaupunki
Kurjat
Kuu
Kuu valaisee mielipuolten rahakätköt
Lennon elää
Liityn SKP:hen
Lisää oikeuksia hiirille
Lähde länteen
Mao Boogie
Mekaaninen susi
Minun aikani koittaa vielä
Namusedän blues
On uuden vasemmiston aika
Pallo
Perseitä perseitä perseitä
Pesunkestävä kommunisti
Pieni iloinen koira
Political boogie
Porno With Whiskey
Puoliksi palanut pikkusikari
Pääomaa
Show me how to rock´n´roll
SKP 85 v.
Taavi Lintunen
Tahdon olla hippi
Taistele (kun rankkaa on)
Taistelu on alkanut
Takaisin Kiinaan
The Beatles saved my life
The dilemma of the prince of Denmark
Tiedonantaja valssi
Topi Katin talo
Uskon Beatleksiin
Uskon Creedenceen
Vallankumous
Vedestä nousee hai
Vedestä nousee kasvi
Vi skall dansa över rosorna till himlet
Viva Vargas
Working boy blues

Alkusanat: Juha Rantala.

Kari Peitsamo - Kari Peitsamon Pieni punainen kirja
72 sivua, nid. ISBN 978-952-5546-25-5.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 105 vrk 17 h 33 min
Myyjä edellyttää ostajalta vähintään 5 palautepistettä.
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.