Item image
Suosittu tuote1 / 1
UudenveroinenFörby

Huutokauppa

Korkein huuto0 huutajaa

3,00 €

+ palvelumaksu 0,51 €

13pv 16h

Sulkeutuu

Kuvaus

Karvat on suomalainen jännitystä ja mustaa komediaa yhdistelevä elokuva vuodelta 1974. Sen käsikirjoitti ja ohjasi Seppo Huunonen. Pääosia esittävät Mikko Majanlahti ja tanssija Arja Virtanen, jonka ainoaksi elokuvaksi Karvat on jäänyt.[1] Virtasen äänen tilalle on dubattu näyttelijä Tiia Lousteen ääni.[2] Elokuva perustuu väljästi Lionel Whiten jännitysromaaniin Kohti perikatoa, jonka pohjalta tehtiin myös Jean-Luc Godardin elokuva Hullu Pierrot. Huunonen siirsi tapahtumat Yhdysvalloista Suomeen ja Espanjaan.[1]

Karvat oli Viu-hah hah-tajan ohella toinen suomalaisen elokuvatuotannon aallonpohjana tunnettuna vuonna ensi-iltansa saaneesta kotimaisesta elokuvasta.[3] Lisäksi se on Sensuelan jälkeen toinen suomalainen elokuva, joka kiellettiin alle 18-vuotiailta.[1] Karvat julkaistiin dvd:nä vuonna 2011 ja esitettiin televisiossa ensimmäisen kerran toukokuussa 2017.[1]

Seppo Huunonen kuvaili elokuvaansa vuoden 2010 haastattelussa:[4]

Karvat-elokuvassa mennään pitkälle hulluuteen, todellisuudesta vieraantumiseen ja kosmiseen yksinäisyyteen. Päähenkilö Pekka kohtaa maailman monelta osin mielettömänä ja itselleen täysin hallitsemattomana. Se on kuvaus sielullisesta kehitysprosessista, identiteettikriisistä, jossa ihminen on täysi narri.

(Pahoittelen suuresti ilmoituksessa olevan kuvan laatua. Tuotteen laatu on kuitenkin loistava ja sehän se pääasia onkin.)

Käytän ”Huuto Turvaa”: Koska olen aikanaan joutunut huijareiden kynsiin. Myyn kahta eri kokoelmaa ja olen suostunut hoitamaan tämän, vain Huuto Turva uudistuksen takia. Toivon että kunnioitat päätöstäni ja maksat huutosi Huuto Turvan mukaisesti 3 vrk:n sisällä. Jos samaan kirjekuoreen saadaan laitettua kaksi elokuvaa, laitan toisen elokuvan sisälle 5€ setelin. Näin saadaan kompensoitua ylimääräinen postikulu, jonka olet joutunut maksamaan. Huomioithan että aina tämä ei ole mahdollista, koska kokoelman osia on muutamassa eri paikassa ja osa lähetyksistä lähtee eri paikoista. Pyrimme lähettämään lähetykset lähes päivittäin. Pirimme laittamaan elokuvia myyntiin viikoittain. Toivon että jos et hyväksy Huuto Turvan mukaista kaupankäyntiä, et myöskään huutaisi pilailu huutoja. Pilailu ja maksamattomat huudot vaikeuttaa merkittävästi kauppojen seuraamista, kun pilailu huutoja ei saa poistettua listauksesta. Kiitos ja hyviä kauppoja.

Myyjä

h
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Maksutapa:Huuto Turva
Toimitustapa:
Myyjä toimittaa5,00 €

Huutohistoria

Ei huutoja vielä.

Lisätiedot

Lähtöhinta:3,00 €
Minimikorotus:1,00 €
Sijainti:25640 FÖRBY
Kunto:Uudenveroinen
Osasto:Kotimaiset
Lisätty:07.06.2026 klo 17.39
Sulkeutuu:21.06.2026 klo 18.38
Kohdenumero:645942546
Katselukerrat:0

Suodattimet

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos