Kerkkä 42/6/26 Nuutajärven "Stadion" -kuppi






Huutokauppa
1,50 €
13pv 10h
Sulkeutuu
Kuvaus
HUOM, VAIN NOUTO HYVINKÄÄN KERKKÄ KIERRÄTYSKESKUKSESTA!
Suunnitellut Saara Hopea vuonna 1959.
Tummanharmaa puristelasi.
Leveys 11,5 cm, pituus 15,4 cm, korkeus 5,5 cm.
Ei juurikaan kulumaa.
Saara Hopea (1925-1984) oli suomalainen huonekalujen sekä koru- ja lasiesineiden suunnittelija. Hän opiskeli Taideteollisen keskuskoulun sisustustaiteen osastolla vuosina 1943-1946, jonka jälkeen hän työskenteli suunnittelijana huonekaluliikkeessä ja piirtäjänä valaisintehtaassa. 1950-luvun alussa hän kiinnostui lasimuotoilusta ja aloitti Nuutajärven lasitehtaalla. Myöhemmin hän toimi myös perheensä kultasepänliikkeen taiteellisena johtajana. Hänet palkittiin lasiesineistään hopeamitalilla Milanon triennaaleissa 1954 ja 1957, jonka lisäksi hän sai Porvoon kaupungin kulttuuripalkinnon vuonna 1981 ja valtion taideteollisuuspalkinnon vuonna 1982.
Nuutajärven lasikylä on Suomen vanhin lasikylä, joka on ollut toiminnassa jo 230 vuotta. Vuonna 1793 majuri Jacob Wilhelm Depont perusti lasitehtaan keskelle metsää ja myöhemmin siitä on kasvanut Suomen merkittävin taidelasin keskus. Teollinen lasinvalmistus lasikylässä päättyi vuonna 2014, mutta nykyään siellä työskentelee moni itsenäinen lasintekijä, kylässä koulutetaan uusia lasiosaajia ja se on suosittu matkailukohde.
HUOM,VAIN NOUTO HYVINKÄÄN KERKKÄ KIERRÄTYSKESKUKSESTA!
Emme lähetä tuotteita, varmistathan huutaessasi, että pystyt noutamaan tuotteen Hyvinkäältä. Maksu noudon yhteydessä Kerkän kassaan käteisellä tai kortilla. TUOTE NOUDETTAVA VIIKON KULUESSA HUUDON PÄÄTYTTYÄ! Kohteet myydään siinä kunnossa, kun ne ovat. Kaikki myytävät kohteet ovat lahjoituksia ja suurin osa niistä on käytettyjä. Sinulla on mahdollisuus käydä tutustumassa kohteisiin Kerkkä kierrätyskeskuksessa aukioloaikoina tai pyytää niistä lisätietoja ja tarkempia kuvia, mikäli haluat nähdä lisää yksityiskohtia.
HUOM! Tämä kohde on käytetty ja siinä voi olla käytön jälkiä.
Hämeenkatu 11, Hyvinkää
Tarkasta aukioloajat fb-sivuiltamme https://www.facebook.com/kikekierratyskeskus
Myyjä
Toimitus ja maksu
Huutohistoria





















