Kerron Sinulle Kaiken DVD

Osta heti
Sulkeutuu: 23pv 20h6,00 €
Kuvaus
Kerron sinulle kaiken on Simo Halisen ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 2013. Elokuvan pääosissa nähdään Leea Klemola ja Peter Franzén. Elokuvan tuotti Edith Film Oy.
"Lyhyesti":
Kerron sinulle kaiken on tarina suurta murroskautta elävästä
Maaritista (Klemola) ja ihmisistä hänen lähellään. Maarit on
vastikään korjannut sukupuolensa naiseksi. Vihdoin elämä
alkaa maistua omalta. Maaritin on kuitenkin avattava menneisyytensä solmut päästäkseen elämässään eteenpäin. Hän haluaa rakentaa suhteen teini-ikäiseen tyttäreensä uudelleen ja päästä taas auttamaan muita ihmisiä. Maarit myös haluaa rinnalleen jonkun, jonka kanssa jakaa onnenhetket, juoksulenkit ja vuoteensa. Kun kohtalo heittää Maaritin tielle Samin (Franzén), näyttää kaikki olevan mahdollista.
Toisenlaiset identiteettitarinat ovat tähän saakka puuttuneet kotimaisesta pitkästä elokuvasta. Normeja rikkovat hahmot on tavattu karnevalisoida ja lykätä tarinoiden marginaaliin. Simo Halisen ohjaama ja käsikirjoittama Kerron sinulle kaiken on tervetullut poikkeus.
Kerron sinulle kaiken on elokuva rooleista, ei niinkään roolileikeistä, vaan todellisista, elämää muokkaavista ja ohjaavista esityksistä. Myös sukupuoli on aina rakennettu rooli, jota ei voi paeta saati kokonaan purkaa.
Heti elokuvan alkupuolella on Pedro Almodovaria henkivä jakso, jossa päähenkilö Maarit (Leea Klemola) astuu hetkeksi toiseen rooliin. Maarit on siivoamassa terapeutin vastaanottoa, kun hän keksii sovittaa ylleen tämän jakkupukua. Pienen kohentelun jälkeen peilistä katsoo vakuuttava ja arvonsa tunteva uranainen.
Maaritin esityksen uskottavuus joutuu heti testiin, kun vastaanotolle saapuu aviokriisiä poteva Sami (Peter Franzén). Maarit kuuntelee Samia kuin olisi oikea terapeutti, ja ymmärtääkin tätä täydellisesti. Sami on lyyhistyä miehisten suorituspaineiden alle.
Ja miksei Maarit Samin paineita ymmärtäisi, onhan hän ollut aikaisemmin itsekin mies, Mauri. Hän on jo toipunut korjausleikkauksesta, mutta kuten elokuvan edetessä nähdään, tunteissa riittää vielä työstettävää.
Maarit ja Sami hapuilevat toisiaan kohti ja aloittavat suhteen, joka ei ainakaan paranna Samin ja Julia-vaimon (Ria Kataja) välejä. Peter Franzén näyttelee hillitysti miestä, joka hyväksynnän kaipuussaan päätyy romuttamaan huolella pystytetyt aviokulissit korjaamattomaan kuntoon.
Sami ei ehkä ole vastaus kaikkiin Maaritin unelmiin, mutta osin hänen ansiostaan Maarit oivaltaa ensi kertaa voimansa naisena. Vaikka sukupuolenvaihdos määrittää Maaritia hyvin pitkälle, ei Halisen elokuva tarkenna niinkään transsukupuolisuuteen, vaan se kertoo liikuttavasti ja yllättävän samastuttavasti keski-ikäisen naisen kasvusta täyteen mittaansa. Halinen on ratkaissut käsikirjoituksen painopisteen oikein: hän keskittyy luomaan kokonaista hahmoa, ei niinkään erityisryhmän edustajaa.
Raikkaalta tuntuu, ettei kipeästi eronnut Maarit ainakaan aluksi perusta uutta elämäänsä parisuhteelle. Sen sijaan hänen elämänsä keskiöön palaa teini-ikäinen tytär Pinja (Emmi Nivala), ja tyttären osoittama lämpö ja luottamus kantavat Maaritia koettelevien aikojen yli.
Palkinnot ja ehdokkuudet
Leea Klemola palkittiin vuonna 2014 roolistaan elokuvassa parhaan naispääosan ja Simo Halinen käsikirjoituksestaan parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinnolla. Vuonna 2013 elokuva oli Suomen ehdokkaana Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi.[3]
Rooleissa
Leea Klemola … Maarit Majantie
Peter Franzén … Sami Suutari
Ria Kataja … Julia
Marika Parkkomäki … Pirjo
Emmi Nivala … Pinja
Alex Anton … Teo













