Kim Fowley - The Day The Earth Stood Still LP

MNW P7

Sweden 1990

levy Ex

kannet Ex

kuvallinen levypussi psych

netistä: Oddball stuff...what else would you expect...influences appear to be Zappa and the Fuggs, a bit of Dylan, Donovan, the Doors and Neil Young...acid rock ramblings about this and that...it might not be good, but it is Kim Fowley...and if you happen to be a fan, you probably want to check out all his solo albums...others might be fine without hearing any of them.

Amerikkalainen levytuottaja, joka vaikutti aikoinaan myös Suomessa ja mm. tuotti Love Recordsille ainakin Wigwam Tombstone Valentine levyn

Fowley sanoi Wigwamin olevan Suomen Beatles

netistä: Nero, svengali, yrittäjä, tähtientekijä, lahjakkuuden saalistaja... Kim Fowleyta voi kuvailla monilla sanoilla, mutta kaikki niistä eivät ole positiivisia. Ja käytettyjen kuvausten tyyssija riippuu luultavasti siitä, keneltä kysyt. Ihmisillä, jotka ovat estäneet hänen hyväksikäyttävän käytöksensä, on varmasti muutamia halventavia ajatuksia jaettavanaan.

Kaliforniassa vuonna 1939 syntynyt hän työskenteli seksiteollisuudessa 50-luvulla ennen kuin hänestä tuli omaehtoinen musiikkimanageri, tuottaja ja lauluntekijä 60-luvulla. Hän on tunnettu siitä, että perusti The Runaways -yhtyeen 70-luvun puolivälissä ja julkaisi koko ajan purukumimaisia ??garage rock -albumeja, jotka tasapainoilevat täydellisen roskan ja halvan erinomaisuuden välillä. Valitettavasti hänen mielensä ja sukupuolielintensa synkempi puoli nousi liian usein esiin, ja useat hänen kanssaan työskennelleet naiset syyttivät häntä ei-toivotuista seksuaalisista lähentelyistä ja raiskauksista. Kysy NQB:n tytöiltä, ??ruotsalaisbändissä, jossa Fowley yritti vetää Runaway-temppuaan (onnistumatta), luulen, että heillä on tarinoita kerrottavanaan.

Fowley muutti Suomeen vuonna 1970 ja tuotti Wigwamin albumin ”Tombstone Valentine” ennen lähtöään Ruotsiin. Hän lyöttäytyi yhteen nuoren Contact- yhtyeen kanssa ja tuotti heidän debyyttialbuminsa ”Noboby Wants To Be Sixteen”. Yhden yhtyeen jäsenen mukaan paljon työtä tehtiin vastoin heidän tahtoaan, ja käsi sydämelle, se saattaisi olla enemmän Fowleyn kuin Contactin albumi. Tämän seurauksena hän käytti heitä puhtaana taustabändinä omalla albumillaan ”The Day The Earth Stood Still”. Todennäköisesti Contactin suureksi harmiksi mielestäni ”Sixteen” on heidän paras albuminsa, ja ne kuulostavat erinomaiselta tukemassa Fowleyn Lou Reedin lyyristä vuorosanaa, jota täydentävät satunnaiset murahdukset ja voihkaisut. Kahden albumin kappaleet voisi helposti miksata, ja ne kuulostaisivat hyvältä yhdessä. Varsinkin jos karsii pois sellaiset hölynpölyt kuin ”The Frail Ocean”, ”Prisoner Of War”, ”I Was A Communist For The FBI” ja kahdeksanminuuttisen studiojam-biisin ”Is America Dead?” Fowleyn albumilta.

Mutta useimmilla kappaleilla bändi kuulostaa aivan mahtavalta. Pidän jopa ”Cadillacin” cover-versiosta, jossa he onnistuvat kuulostamaan T. Rexiltä The Crampsin Lux Interiorin tilalla Marc Bolanin kanssa. Ja ”Night Of The Hunterin” vauhdikas biitti ja ”The Man Without A Countryn” itsetyytyväinen omaelämäkerrallinen riehakkuu ei ole sellaista, mitä Contactilta enää koskaan kuulisi. Jotkut kappaleet ovat jopa suorastaan ??kauniita, kuten nimikappale (kaukainen sukulainen The Velvet Undergroundin ”Pale Blue Eyesille” ja ”I'll Be Your Mirrorille”) ja ”Pray For Rain”.

Joistakin kömpelöistä puolista huolimatta tämä on yksi Fowleyn johdonmukaisimmista albumeista, ja siitä voi kiittää Contactia. Ehkä he vihasivat sessioitaan tämän amerikkalaisen roskakori-Spectorin kanssa (yhtä pöyristyttävää kuin ylellisempi alkuperäinen vastine), mutta ehkä juuri siksi heillä on niin paljon kipinää. ”The Day The Earth Stood Still” on Ruotsin progen historian piilotettu helmi, jopa vähemmän huomioitu kuin ”Nobody Wants To Be Sixteen”, ja erikoinen mutta erinomainen täydennys sille.