Kim Lindström - Puoli vuosisataa pörssin sisäpiirissä (sid.)

Item image
Suosittu tuote1 / 1
HyväHelsinki Kuuskulma

Osta heti

Sulkeutuu: 32pv 6h

24,00 €

Kuvaus

Kim Lindström on arvopaperialan ammattilaisena, aktiivisena yksityissijoittajana sekä mielipidevaikuttajana seurannut Suomen pääoma- ja erityisesti osakemarkkinoiden kehitystä päivätasolla 1960-luvun lopulta lähtien. Näinä vuosikymmeninä pörssitoiminta ja pörssiyhtiöt ovat kokeneet niin rajuja muutoksia, ettei 1960-luvun sijoittaja enää tunnistaisi tämän päivän markkinoita. Vain ani harvalla on ollut mahdollisuus seurata osakekaupan mullistusta yhtä kauan ja yhtä läheltä kuin Lindströmillä.

Kim Lindström
on myös itse vaikuttanut tapahtumien kulkuun. Suomen ehkä ensimmäisenä analyytikkona hän antoi vahvan sysäyksen nykyisen sijoitustutkimuksen kehittymiseen. Hän oli myös rahastotoiminnan ja varainhoidon uranuurtajia. Lindströmillä on ollut konsulttina näkyvä osa lukuisissa rahoitusjärjestelyissä, kuten pörssilistautumisissa ja osakeanneissa. Suursijoittajan ajatusmaailma on hänelle arkea, ja hän tuntee monet vaikuttajat läheisesti. Monia käänteentekeviä tapahtumia Lindström on seurannut aitiopaikalta. Kaikesta tästä hän nyt avoimesti kertoo muistelmateoksessaan.

-------

Kuvan kirja. Sidottu / kovakantinen kuvakannella. [Talentum 2013.]

KUNTO oikein hyvä | miltei erinomainen. Ei omisteita tai muita merkintöjä. Nähdäkseni sidoslaadusta johtuen, pääty on hitusen vinoon painunut.

TOIMITUS Postin kirjepakettina, seurantakoodein. (Suojataan asiallisesti.)

Yritys toimii vain verkossa. Tuotteissa ei ole noutovaihtoehtoa. Pahoittelut tästä. (Luethan tarkasti myös toimitusehdot ja -aikataulut.)

 ------------  (PK) AD aakkoset

Myyjä

K
Yritys Kuuskulma

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus6,50 €
Toimitusehdot:

Lisätiedot

Sijainti:00510 HELSINKI
Kunto:Hyvä
Lisätty:24.04.2026 klo 19.55
Sulkeutuu:22.08.2026 klo 19.55
Kohdenumero:642867835

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki

Tutustu myös näihin

Mainos