KIRJA Time for Change Yanis Varoufakis





Osta heti
Sulkeutuu: 60pv 2h3,00 €
Kuvaus
Kirja on saksankielinen ja kirjailija kertoo, kuinka hän selittää teini ikäiselle tyttärelleen, kuinka maailman talous toimii ja kapitalistinen maailma elää...ei kovinkaan mieltä ylentävää luettavaa !
Toisaalta omasta mielestäni ei kirjailijan ajama kommunistinen talousmalli olisi mikään ratkaisu, sillä oikeastaan selvästi parempaa, oikeudenmukaisempaa talousmallia ei meille vielä ole edes keksitty ! Tarvitaan siis Karl Marx 2,0
Hän kertoo kuinka oli mahdollista muinaisessa Babylon kaupungissa , se oli maailman ensinmäinen metropoli ja sivistyksen kehto nykyisen IRAN / IRAK alueella ja hyvin pieni klikki sanoi yli 10,000 ihmisen keskuksessa, että me päätämme isot asiat, muut tehkööt työtä.
Mutta kuinka kuri saadaan pysymään ? Kuinka saadaan pidettyä kaupungin asukaiden suuri enemmistö tyytyväisenä ?
Otettiin avuksi papisto, jonka tehtävä oli olla rikkaan eliitin puolella, samoin sotajoukot (ne valvoivat myös omaa kansaa ) ja kansa pysyi ruodussa. Kuningas ja rikas eliitti palkitsi taas vuorostaan omia tukijoitaan, pappeja ja sotilasjoukon ylintä johtoa ja kaikki olivat onnellisia. Nykymaailmassa on myös informaatio lehdistö TV jne.. papiston tukena , muuten idea ja malli toimii yhä ! ( Kirjan kirjoittajan näkemyksiä nykymaailmasta )
Kreikka ja sen nykyiset velat ovat tietysti taka-ajatuksena, sillä aluksi oli Kreikan velka (meille sanottiin) ja Mr. Alan Greenspan ilmoitti, se oli 25-40 miljardia. Nyt on Kreikkaa "pelastettu " jo 500 miljardilla Eurolla, ja uutta velkaa on tullut 300 miljardia Euroa, ilman että ihan oikeasti olisi rahaa laitettu lisää kiertoon.
Me kaikki tiedämme USA :n Rothschilds Bank systeemin ilman tämän kirjankin kertomusta jne.... Olemme syvissä velka kierteissä EURO valuutan kanssa, ns. "Etelä-EU maat " vievät mukanaan kaikki muutkin EU maat ...köyhyyteen. On vain ajan kysymys, koska köyhyys laajenee moneen EU valtioon....uhan alla ovat jo Ranska, Espanja ja Saksa.....senjälkeen ei ole maksajia ja EU Bryssel kääntyy suoraan kansalaisten puoleen.
BUC06FB803 Kirja saksankielinen, 20x12cm ja sivuja 178. Kirjoittaja on synt 1961 kreikkalais-australia taloustieteilijä, jonka ajatuksia kirjan alku tukee, loppupää kirjasta oli minulle kuivan tylsää tautofoniaa, ilman perusteluja. Hän on vasenmistolainen ja haluaa ravistaa EU kansalaiset hereille, ennenkuin he ovat pelanneet pelimarkkansa " Casino-pelissä " loppuun ja alamäki todenteolla alkaa. Taloudellinen Tilanne EU:ssa on kauniisti ilmaistuna huono. EU Bryssel johto löytää aina vaan uusia rahareikiä, ilman että löytyy keinoja lisätä jäsenmaiden maksurasitetta?? Paino 240g.
Nyt juuri lupasi EU:n johtaja Ursula 160 miljardia tukea Afrikkaan ja muutama kk sitten oli päätös rakentaa Kiinan modernin silkkitien rinnalle samanlainen EU maantie, joka rahoitetaan EU rahoilla, monta miljardia euroa.....teemme vähän jäynää Kiinalle, oli varmaan Ursulan motiivi, veronmaksajien rahoilla ! HUOMAA: EU Bryssel ei omista itse rahaa, se kaikki on jäsenmaiden rahaa. Siksi kaikki raha on veronmaksajen rahaa ja tämän tullessa myyntiin ei ollut agressio sotaa, mihin rahaa palaa vielä lisää.
Hakusanoja raha money kolikko seteli , Nato joukot ovat hyvä ajatus, silloin saa vieraan valtion Nato sotilaat tulla laillisesti toiseen Nato maahan estämään mellakoita ja vallankumouksia, EU sotilas omaa kansaa vastaan ! Maan hallitus eliitti tarvii suojaa hurjaa väkivaltaa vastaan. Mielipiteen ilmaisuvapautta on pakko rajoittaa, jotta kansa pysyy ruodussa, eikä se saa lukea Kiinan, USA;n tai Venäjän kritiikkiä kohti EU:ta.. Armeija tulee maan eliitin avuksi toisesta Nato maasta. Ihan samoin kuin Neuvostoliitto teki Unkarin, Tzekin DDR:n kanssa.
Hallitukset haluaa syyttää aina ulkomaita kaikesta,,,,,se on silmänkääntötemppu ja sen lisäksi luodaan vihollisia tyhjästä....selviää kirjasta nykymeno...Kreikka on Turkin kanssa vahvoja Nato maita. Kun valtio on myös NATO sotilasliiton jäsenmaa, voidaan sinne määrätä äkkiä sotilaita muista jäsenmaista pitämään yllä järjestystä naapurimaassa......demokratia ja mielipidevapaus eivät ole itsestäänselvyyksiä ja moni saavutettu etu voidaan myös poistaa.... hassua on syyttää kaikesta aina muita ja samalla itse valvoa mielipiteen ilmaisuvapautta....sensurointi boikotti sanktio sakko, vapaus on olemassa toki, mutta sitä kavennetaan koko ajan.... EU maat ovat riitaisia keskenään, toiset saa paljon tukea ja toiset ovat kaiken hulivilinän maksajia.
viimeinen kuva on eri lähteestä ja symbolisoi tilannetta, jossa rahan arvo on sen paperin arvo....valuutta vastaan KULTA on ainoa oikea periaate turvata elintaso... Ja maailman yleisvaluutan pitää olla joku muu kuin Dollari, Punta, Yuan tai Rupla...nämä valuutat eivät kelpaa yleiskäyttöön, koska ne ovat jonkun maan käyttövaluutta.
Köyhtyminen nostaa vihaa ja sodan vaara kasvaa, kun rikas on äkkiä köyhä. Köyhä valtio ei halua aloittaa sotia, sodat ovat kalliita !
Kun diplomatia loppuu, alkaa sota. Suuri osa maapallon diplomaatti tason neuvottelijoista on surkeita ja he eivät osaa ammattiaan, jankutus ja jääräpäisyys, halu antaa periksi on nolla, saattaa olla joku suoranainen mollaus, haukkuminen henkilötasolla jne.... Liki aina on sota aivan turha ja sen aloittaa yleensä valtio, joka uskoo oman armeijansa taitoon, voimaan.
Kohde on Saksa. Kernaasti yhdistelen huutoja samaan pakettiin.
Lähetyskulut voi hyvin yksinkertaisesti "alentaa siedettäviksi" sillä usein on postimaksu porrastettu painon mukaan ja lähetyskulu on siksi aivan sama, painaa tavara 1kg tai 5kg. Kun huudat samaan pakettiin myös jotain muuta, postimaksu on kohtuullinen. Myös muut kuriirilähetystavat ovat mahdollisia, niissä usein paketin koko on hinnoittelun peruste, eikä paino.
On järkevää ehkä pyytää sitoumuksetta lisää valokuvia ja katsoa, mitä muuta sama lähde tarjoaa, yli 100 kohdetta! Huomaa, että kuvat ovat osa kohteen kuvausta ja selityksiä, aivan kaikkea ei ehkä ole kirjoitettu. Kuvat ovat siis oleellinen osa huutokaupan ilmoitusta, pyydän, että katsot ne huolellisesti läpi.
Maksu:
Normaalisti voittaja maksaa tilisiirtona minun Suomen Danske Bank pankin tilille.
Huutokaupan kohde on se,mikä näkyy valokuvassa ja vain se, minkä näet kuvassa, kuuluu myös kauppaan. Jos valokuvassa ei esim. näy myynti/esittely/laatikkoa, ei se kuulu kauppaan tai joku muu tarvike, jonka oletat olevan mukana, mutta ei ole valokuvassa, sitä ei ole mukana. Älä oleta, vaan kysy silloin tarkennusta.
Tavaran kunnon määritelmän perusta on aina optinen tarkastelu, en missään tapauksessa kokeile ja testaa joka tavaran toimintaa tai sielunelämää. Siksi on mahdollista, että määritelmässä kohteen kunnossa lukee "hyvä" ja kotona havaitset, ettei koje/esine/kohde toimi. En siis kokeile kaikkia lamppuja, en puhalla joka huuliharppua, en testaa tavaraa. Usein tavara on maannut pahvilaatikon pohjalla hyvin monet vuodet. Tiedossa olevan vian ilmoitan aina, en pimitä tai juksaa,mutta aivan kaikkea en minäkään tiedä.
Koska kaupan on käytetty tavara, voi niissä olla naarmuja ja muita käytön jälkiä.
Voit aina ennen kauppaa soittaa minulle, katson kohdetta tarkasti, tai pyytää siitä lisää valokuvia ! Pienen murto-osan olen ostanut kaverilta Belgiasta,kun hän purkaa ja tyhjentää taloja ja asuntoja. Olen ostanut ne itselleni omaan käyttöön/ keräilyyn ja kun aikaa kuluu usein vuosi pari, tai rahapula vaivaa, yritän kaupitella tätä omaa tavaraani halvalla eteenpäin. Vanhan tavaran kaupittelusta ei yleensä tule edes voittoa, mutta tappioita voidaan edes minimoida.
Kyseessä on kauppa yksityiseltä yksityiselle ja palautusoikeus on poissuljettu. Kauppa on ns. Privat to Privat.
Ole hyvä ja lue ehdot läpi ennen huudon antoa !


















