Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Kirsikka Myllyrinne: Marathonista Ateenaan - Matka jonka halusin tehdä, Avain 2023, kovakantinen. Ostaja maksaa postikulut ja noutaakin voi Tampereelta.

"Marathonista Atenaan. Matka jonka halusin juosta on sekoitus juoksijan treenipäiväkirjaa, historiaa sekä osuvia havaintoja antiikin myyttisistä hahmoista.

Antiikin Kreikassa hyvänä ihmisenä oleminen merkitsi tottelevaisuuden ja kiltteyden sijaan sitä, että ihminen oli vahva, taitava, energinen ja voimakas. Nykyihminen tahtoo juosta ja olla vapaa. Miltä tuntuu valmistautua maratonille, kun helle ylittää sietokyvyn? Mitä tapahtuu, kun pandemia lyö ovet säppiin ja juoksijalle jää vai pieni neliö takapihaa?

Kirsikka Myllyrinne kertoo juoksijan elämästään Kyproksella. Alkaa uuvuttava matka, joka vie vieraille kukkuloille ja läpi pandemian. Ja kun juoksu ei kulje, kriisiavuksi ennättävät antiikin myyttiset sankarit aina Pheidippideestä spartalaisiin naissotilaihin ja Sisyfoksesta Prometheukseen. Maratonista Ateenaan kulkevan eeppisen matkan varrella selviää, miten antiikki elää koko ajan meissä. Ajatuksissamme, siinä miten vietämme vapaa-aikaa, mitä sanoja ja käsitteitä käytämme sekä siinä miten vedämme lankoja muinaisen ja modernin maailman välillä. Kirsikka Myllyrinne (s. 1977) on Välimerellä asuva vapaa kirjoittaja ja kustannustoimittaja, joka juoksi ensimmäisen maratoninsa kypsässä iässä. Hänen esikoisteoksensa Happamat sitruunat kertoi elämästä Kyproksella."

Näytä lisää Näytä vähemmän

Huutokauppa

Lähtöhinta:
4,50 €
Ilmoitus on sulkeutunut 27.3.2024 18:30
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Huutokauppa

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Huutohistoria

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.