Kuituset ja isän koodi - Kirsti Kuronen
Kuvaus
Kirsti Kuronen - Kuituset ja isän koodi
Karisto 2011
Kuituset 2
Kunto: ei sotkuja eikä merkintöjä
Myynnissä myös uudenveroiset Kuituset ja äidin kirje sekä Kuituset ja unisieppari (joista en ole vielä tehnyt ilmoitusta)
Kuituset ja isän koodi on toinen osa Kuitusista kertovaan kirjasarjaan. Kirjan pääosassa ovat ensimmäisestä osasta tutut kaksoispojat Niilo ja Nuutti. Poikien vanhemmat ovat kuolleet, joten Niilo ja Nuutti asuvat mummun ja papan kanssa. Kirjassa kuvataan mukavasti poikien arkea sekä koulussa että kotona. Esimerkiksi keskiviikkoisin Aku Ankan ilmestyessä voi monessa muussakin perheessä tulla kinaa siitä, kuka saa lehden ensimmäisenä luettavakseen.
Koulun pihalla oleva vanha ulkovaja aiotaan purkaa uuden liikuntahallin tieltä. Pojat ystävineen uskovat, että vajassa voi olla monenlaisia aarteita, joita nuuskintapartio voi löytää. Mummu ja pappa muistavat, että poikien isällä Hannulla oli aikanaan oma kerho (Hannu ja Kerttu), joka kokoontui juuri koulun vajassa. Niinpä Niilo, Nuutti, Eeva ja Anni perustavat oman salakerhon. Salakerho päätyy selvittämään salaista koodikieltä, Isän koodia. Ehkä isän vanha kaveri Keijo voi auttaa neljää kaverusta ratkaisemaan Hannun ja Kertun koodin sekä löytämään kauan sitten kätketyn aarteen?
(Päivi Ruuskanen/ Sanojen aika)
Mummun ja papan luona asuvat ekaluokkalaiset kaksospojat Nuutti ja Niilo perustavat koulukaveriensa Annin ja Eevan kanssa Neropattien kerhon. Kerho löytää ensi töikseen mummulan vintiltä lippaan ja lippaasta koodatun kirjeen. Koodiavaimen selvittämiseen tarvitaan myös isän lapsuudenystävää Keijoa - ja sitten tehdäänkin tosi kallisarvoinen löytö! Kuituset ja isän koodi on herttainen ja sympaattinen jatko Kuitusille ja kummituksille. Melko nuorelle lukijakunnalle suunnattu kirja on täynnä hauskoja arjen sattumuksia ja hyvää kaverihenkeä. Mukavan perinteinen ja vekkuli kuvitus yhdessä riittävän isokokoisen tekstin kanssa vangitsee villimmätkin vekarat tarinan äärelle.
hakusanoja lastenkirjallisuus poikakirjat aarteet kerhot kommellukset koulu kaksoset orvot
Myyjä
Osta heti
Lisätiedot
Maksaminen ja toimitus
Kysymykset
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.