Kuvaus

Nokkosen monipuolinen käyttö

Nokkosten käyttökohteita ovat erilaiset vihannespaistokset, kasvislisukkeet, kastikkeet, muhennokset, keitot, piiraat, ohukaiset, pannukakut, leivät ja sämpylät. Se sopii käytettäväksi pinaatin tavoin myös yrttijuomissa ja smootheissa. Oletko kokeillut nokkosta siirapissa tai hunajauutteessa? Kuivattuna nokkonen on hyvä perusaines viherjauheeksi ja yrttijuoma-ainekseksi. Myös nokkosen siemenet sopivat lisukkeeksi lähes minkä ruuan kanssa vain.

Nokkonen on hyvä lisä myös kasvisruokavalioon, sillä se sisältää runsaasti kalsiumia; myös urheilijoille kalsiumlisästä on apua. Nokkosta käytetään nesteenpoistajana ja ruuansulatuksen edistäjänä. Nokkosen matala natriumpitoisuus on lisäksi eduksi.

Rohtokäytössä nokkonen sopii ensisijassa yleiskunnon ylläpitoon ja sairauksien ennaltaehkäisyyn. Sen käyttö lisää vastustuskykyä ja talvella otettu nokkoskuuri voi auttaa heinänuhaan ja allergioihin. Nokkonen voi lievittää myös muun muassa anemiaa, kihtiä, maksa- ja sappivaivoja, peräpukamia, päänsärkyä, tulehduksia ja jopa stressiä. Lisäksi se on diureetti eli lisää virtsan eritystä. Vahva nokkostee sopii hiusten sekä kasvojen ja ihon hoitoon.

Nokkonen sisältää erittäin runsaasti kivennäisaineita, vitamiineja ja polyfenoleja. Esimerkiksi pinaattiin verrattuna nokkosessa on kivennäisaineista enemmän muun muassa kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, rautaa ja fosforia. Vitamiineista nokkonen sisältää runsaasti A-, C-, E-, K-vitamiineja sekä folaattia.

Kuivattu ja rouhittu nokkonen 50g pussissa 10euroa / pss

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti

Sulkeutuu 92 vrk 5 h 40 min
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

10 € Sulkeutuu 92 vrk 5 h 40 min

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.