Laulunloihtijat CD

Item image
Item image
Item image
1 / 3
UudenveroinenValkeakoski

Osta heti

Sulkeutuu: 119pv 20h

2,00 €

Kuvaus

Voimaa taiteesta -hankkeen Laulunloihtijat-pilotista syntyneistä lauluista on julkaistu “Laulunloihtijat – Lauluja syksystä, ystävyydestä ja rakkaudesta” -cd-levy 18.10.2012. Levy on syntynyt lopputuotteena pilotista, joka toteutettiin syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana Tampereella Kuuselan ja Kaukaharjun seniorikeskusten, Irjalan Makasiinin, Nekalan päiväkeskuksen sekä Koivupirtin palvelukodin asiakkaista koostuvien ryhmien kanssa.

Kulttuuriosuuskunta Uulun musiikinohjaajat Joonas Keskinen ja Antero Mentu johdattelivat osallistujat musiikin tekemisen saloihin kymmenen tapaamiskerran aikana. Tästä seurauksena syntyi viisi levyllä kuultavaa kappaletta, jotka kertovat levyn otsikon mukaisesti syksystä, ystävyydestä ja rakkaudesta sekä samalla monista muista ihmisille tärkeistä aiheista.

Levy on kunnoltaan uudenveroinen. Digipak kotelo.

Kuntoarviossa arvosteltu levyt ja kansipaperit sekä erikoiskotelot, mutta ei tavallisia muovisia koteloita. Niissä voi olla enemmän tai vähemmän käytöstä tullutta kulumaa, kotelot ovat kuitenkin aina ehjiä.

Toimituskulut ( posti ja pakkaus )

4,00 € - 2 kpl normaali CD:tä, 3 kpl CD singlejä kirjeenä.

5,40 € - 10 CD levyä pakettina.

6,90 € - Rajaton määrä levyjä Huutopakettina. Aina yhdistellään edullisimman mukaan.

Myyjä

J
Yksityishenkilö

Toimitus ja maksu

Toimitustapa:
Toimitus4,00 €
NoutoIlmainen
Toimitusehdot:Maksu tilille ja paketti postiin tai nouto Valkeakoskelta.

Lisätiedot

Sijainti:37600 VALKEAKOSKI
Kunto:Uudenveroinen
Osasto:Iskelmä
Lisätty:27.09.2026 klo 13.09
Sulkeutuu:25.01.2027 klo 10.00
Kohdenumero:653386935

Myyjän muut tuotteet

Näytä kaikki
Mainos

Tutustu myös näihin