Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Vähäinen kalastajakylä tunturien katveessa.
Miten sellaisessa paikassa eletään ja kuinka kuollaan?
Millaisia iloja ja suruja koetaan noiden himmeiden öljytuikkujen ympärillä?

Tämä kylä tunnetaan nykyisin kaikkialla maailmassa, samoin nuori tyttö Salka Valka, joka saa raataa koko elämänsä kalanperkaamossa voidakseen aikanaan maksaa edes omat hautajaisensa.
Ankeissa oloissa hän kasvaa rakkauteen, sankaruuteen, kohtaloonsa.

Salka Valka on Laxnessin viimeinen nuoruudenteos ja samalla hänen ensimmäinen kuuluisa islantilaiseepoksensa.
Diitä on tehty maailmalla lukuisia näytelmä-, elokuva- ja kuunnelmaversioita.
Suomessa Salka Valka on aina ollut nobelistin rakastetuin teos.

Halldor Kiljan Laxness (1902-98), Nobel-kirjailija, on islantilaisen nykykirjallisuuden johtohahmo ja kaunokirjallisen perinteen uudistaja, joka on vaikuttanut syvästi Islannin nuorempaan kirjailijapolveen.
Hän on vanhojen saagojen tuntija, mikä myös heijastuu hänen teoksissaan.
Laxness käsittelee laajassa tuotannossaan ihmiselämän eri puolia, pienet ja sorretut ovat hänen kirjoissaan erikoisasemassa.
Hänen teoksiaan leimaavat myös huumori ja ironia.

Wsoy 1976, 6p, 355 sivua.
Nobel sarjaa.
Kovakantinen + kansipaperit.

Yhdistelen postimaksuja.

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


5,50 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 24.5.2024 6:03
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.