Ilmoitus on sulkeutunut

Kuvaus

Leena Eräsaari: Julkinen tila ja valtion yhtiöittäminen
ISBN: 9516628300
Kustantaja: Gaudeamus
Kieli: Suomi
Painovuosi: 2002
Sivumäärä: 232
Sidonta: Nidottu, pehmeäkantinen
Kunto: Tyydyttävä

Muuta: Kansissa pientä kulumaa ja nuhruisuutta; ensimmäisellä sivulla vanha omistuskirjoitus; muutamilla sivuilla alleviivauksia ja muistiinpanoja lyijykynällä.

"1990-luvun Suomessa julkista sektoria supistettiin, lakkautettiin ja muotoiltiin uudestaan. Julkinen tila ja valtion yhtiöittäminen tarkastelee valtionhallinnon uudelleenorganisoitumista. Esimerkkinä on rakennushallituksen lakkauttaminen 1990-luvun puolivälissä. Teos selvittää organisaatiouudistuksen kulkua työntekijöiden kannalta. Missä päätökset uudistuksista tehtiin? Kuinka työntekijöille tiedotettiin tulevista muutoksista? Miten työntekijät vaikuttivat omaan tulevaisuuteensa?

Teos seuraa erityisesti naispuolisten työntekijöiden - siivoojien ja arkkitehtien - kohtaloa uudistusten aikana ja niiden jälkeen. Samalla se tarkastelee julkisten tilojen tehtäviä ja asemaa antiikin Kreikasta alkaen. Valtion yhtiöittämiseen liittyy olennaisia kysymyksiä, joista ei ole tarpeeksi puhuttu: Missä kansalaisten ääni kuuluu nykyään, kun yhä useampi julkinen rakennus saa yksityisiä piirteitä ja esimerkiksi valtio perii julkisista tiloista aitoa markkinavuokraa? Viitoittaako julkisten rakennusten "markkinoistaminen" tietä kaikkien julkisten laitosten yksityistämiselle? Ovatko ilmaiset palvelut tai demokratia ylipäänsä mahdollisia, jos ei ole julkisia paikkoja, joissa niitä voidaan harjoittaa?"

Asiasanat: Julkinen tila, valtion yhtiöittäminen, julkiset tilat, kaupunkitila, kaupunkisuunnittelu, kaupunkiympäristö, kaupunkikulttuuri, julkiset palvelut, valtion omistamat yritykset, yhtiöittäminen, julkisen tilan merkitys, julkisen tilan käyttö, julkisen tilan suunnittelu, kaupunkitilan hallinta, kaupunkitilan muutokset, valtion omistus, valtion omistaman omaisuuden hallinta, kaupunkisuunnittelun haasteet, julkisten tilojen käyttöön liittyvät kysymykset, kaupunkitilan kehittäminen, julkisen tilan merkitys kaupunkikulttuurille, valtionyritykset, valtionomisteiset yritykset, kaupungin julkiset palvelut, valtion rooli kaupunkisuunnittelussa, julkisten tilojen demokraattisuus, julkisen tilan yhteiskunnallinen merkitys, valtionomaisuuden yksityistäminen, kaupunkitilan käytön suunnittelu, julkisen tilan sosiaalinen luonne, julkisen tilan käytön muutokset, julkisen tilan hallinta ja säilyttäminen, julkisen tilan ekologiset näkökohdat, kaupunkitilan esteettisyys, julkisen tilan turvallisuus, kaupunkitilan käyttäjät, kaupunkitilan järjestys, julkisen tilan kulttuurinen merkitys, kaupunkiympäristön rakenteet, valtion omistaman omaisuuden myynti, kaupunkitilan yhteisöllisyys, julkisen tilan yhteiskunnalliset tavoitteet, kaupunkiympäristön kestävä kehitys, kaupunkitilan käytön konfliktit, julkisten tilojen tilantarve, kaupunkisuunnittelun poliittiset näkökohdat, julkisen tilan merkitys identiteetin rakentamisessa, julkisen tilan yhteisöllinen luonne, kaupunkitilan hallinnan haasteet, julkisten tilojen muutosprosessit, julkisen tilan suunnittelun rooli kaupungin kehittämisessä, valtion omistuksen vaikutus kaupunkitilaan, kaupunkitilan sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus, julkisen tilan merkitys kaupungin asukkaille, valtion omistaman omaisuuden hallinta ja säilyttäminen, kaupunkitilan käyttäjien tarpeet, valtionyritysten muuttaminen osakeyhtiöiksi, julkisen tilan poliittinen kontrolli, julkisen tilan käytön ohjaaminen, kaupunkitilan muutosprosessit, kaupunkitilan monikäyttöisyys, valtionyritysten taloudellinen toiminta, julkisen tilan vuorovaikutus kaupunkilaisten kanssa, julkisen tilan identiteettinen ja symbolinen merkitys, valtionyhtiöiden liiketoiminta, julkisen tilan rooli yhteisöjen muodostumisessa, valtion omistaman omaisuuden arvonmääritys, kaupunkiympäristön ekologiset kysymykset, julkisen tilan rakentaminen ja kehittäminen, kaupunkitilan käyttäjien osallistuminen suunnitteluun, valtionyhtiöiden toiminnan tehokkuus, julkisen tilan eettiset näkökohdat, kaupunkitilan käyttäjien tarpeiden huomioon ottaminen, julkisen tilan suojelu ja säilyttäminen, valtionyritysten strategiset tavoitteet, kaupunkiympäristön kehittämisen haasteet, julkisen tilan vaikutus kaupunkilaisten hyvinvointiin, valtion omistaman omaisuuden myynnin vaikutus kaupunkitilaan, sosiologia, sosiologi, yhteiskunta, yhteiskuntatiede, yhteiskuntatieteet, yhteiskuntapolitiikka, politiikka, hallinto, valta, demokratia, kriittinen, kritiikki, New Public Management, uusi julkishallinto, organisaatio, organisoituminen, feminismi, feministi, julkinen sektori, valtio, valta, hallinto

Katso myös muut myynnissä olevat edulliset kirjat ja lehdet!

Samoilla 6,90 € postikuluilla niin monta kirjaa kuin haluat!

 

Näytä lisää Näytä vähemmän

Osta heti


8 €
tai
Ilmoitus on sulkeutunut 29.4.2024 10:01
Lisää muistilistalle Poista muistilistalta

Osta heti

Lisätiedot

Maksaminen ja toimitus

Hintaehdotukset

Myyjän muut ilmoitukset

Katso lisää

Kysymykset

Kysy myyjältä, viestit ovat julkisia.
Kirjaudu sisään tai luo uusi tunnus.