Libanon (DVD)

Osta heti
Sulkeutuu: 44pv 3h7,00 €
Kuvaus
Neljä nuorta sotilasta kohtaavat sodan julman todellisuuden ensimmäistä kertaa taisteluvaunun sisällä. Kun ainoa yhteys ulkomaailmaan on tähtäin, he ovat sekä avuttomia sivustakatsojia ja aktiivisia osallistujia sodan kauheuksissa. Tehtävä, joka aluksi vaikutti tehtävältä muiden joukossa, muuttuu klaustrofobiseksi kuolemanloukuksi, tosielämän painajaiseksi, jossa sotilaat taistelevat, jotteivät kadottaisi itseään sodan kaaokseen.
-------
Kuvan DVD.
KUNTO oikein hyvä ja siisti (käytetty tuote). Aihiossa ei ole silmin havaittavia jälkiä.
(Levyt katsotaan pääsääntöisesti silmämääräisesti, mutta suuri osa arvokkaammista levyistä myös asiaan soveltuvan kirkaslampun lähellä. Kauppias ei välttämättä havaitse (tai tulkitse) jokaista pistettä, likatahraa ja pölyhiukkasta samalla lailla kuin asiakas. DVD-levyissä ei käytetä kuntoluokitusta uudenveroinen, vaikka käyttötarkoitukseensa kaikki sellaisia ovatkin. (Suuri osa myös visuaalisesti.) DVD-muovikotelon kuntoa ei luokitella.)
TOIMITUS tapahtuu kirjepostin mukana. Levy sekä kotelo suojataan paperilla. Kuoreen mahtuu kaksi normaalikokoista muovikoteloa. (Tässä tapauksessa vain levyt suojataan ja koteloiden ympärille ei mahdu suojausta.)
Noutovaihtoehtoa ei ole. Kuuskulma toimii ainoastaan nettikauppana. Luethan muutkin ohjeet oheisista toimitusohjeista.
--------- (IK) DVD 2023, sota----------













