Linnea Kuling - Lahkon kasvattama (sid.)


Osta heti
Sulkeutuu: 33pv 7h17,00 €
Kuvaus
Kun lapsuus muuttuu paratiisista painajaiseksi.
Linnéa Kuling kertoo omin sanoin elämästään Knutbyn lahkon sisäpiirissä.
Kun Linnéan perhe muutti Knutbyhyn hänen ollessaan pieni, tuntui siltä kuin he olisivat saapuneet kotiin. He pääsivät osaksi rakastavaa ja lämminhenkistä yhteisöä, joka näytti rakentaneen ympärilleen maanpäällisen paratiisin. Elämä muuttui kuitenkin helvetiksi. Perhe hajotettiin, eikä Linnéan äiti saanut enää olla äiti tyttärelleen. Linnéasta tuli Kristuksen morsiamen lapsi.
Suurmenestykseksi noussut elämäkerta tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman yhteen Ruotsin puhutuimmista lahkoista. Lahkon kasvattama on kertomus sopeutumisesta, miellyttämisen halusta ja hyväksynnän hakemisesta arvaamattomassa yhteisössä, jossa rakkaus on ehdollista eivätkä aikuiset suojele lapsia. Se on myös vavahduttava kuvaus siitä, millaista on torjua oma tahtonsa ja omistaa elämänsä jollekin itseään suuremmalle.
Linnéa Kuling on syntynyt vuonna 1995 ja asuu avopuolisonsa kanssa Uppsalan lähistöllä. Lahkon kasvattama on hänen esikoisteoksensa.
------
Kuvan kirja. Sidottu / kovakantinen kuvakannella.
KUNTO oikein hyvä. Ei omisteita tai muita merkintöjä. Yläpakassa hieman tahraa.
TOIMITUS tapahtuu pakettikuljetuksena. (Paketeissa on seuranta. Tilaus suojataan asiallisesti.)
Kuuskulma on ainoastaan verkkokauppa. Tuotteissa ei ole noutovaihtoehtoa. (Luithan myös toimitusehdot ja -aikataulut.)
(PK) YA5















